Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusi vuosi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusi vuosi. Näytä kaikki tekstit

torstaina, joulukuuta 27, 2018

Onnea uudelle vuodelle 2019

First snow, Helsinki on November 7th 2006

Bloggaaminen on käynyt hyvin hankalaksi monien rajoitusten vuoksi. Uskon, että ne on tehty hyvässä tarkoituksessa ja toivon, että tilanne paranee tulevana vuonna. Siihen asti kiitos ja hyvää vointia kaikille!
Osallistun Facebookin ja Flickrin toimintaan.

perjantaina, tammikuuta 01, 2016

Uusi vuosi, uusi puhdas sivu

pastel-coloured clouds

Meillä kotona äiti laittoi aina uudeksi vuodeksi juhlavaa ruokaa ja teki herkullisen täytekakun jälkiruuaksi. Me sytytimme pieniä raketteja eli tähtisadetta ja valoimme tinaa. Tiesimme, että tinan valaminen oli vain hauska leikki. Mielen taustalla tiesimme kuitenkin, että sekä hyviä että pahoja asioita tulee tapahtumaan. Oli mukavaa olla kotona uutena vuotena. Kirjoitin päiväkirjaan, tein uudenvuodenlupauksia ja suunnitelmia. Uudenvuodenlupauksia en ole tehnyt enää aikoihin, sillä olen huomannut, että ne eivät pidä.

Mutta olen tehnyt kuitenkin koko ikäni suunnitelmia, vaikka tiedän, että vain osa suunnitelmistani toteutuu ja tulee koko ajan yllättäviä asioita, jotka mullistavat kaiken. Mutta pohjalla on kuitenkin elämän kokonaissuunnitelma. Kauheita asioita tapahtuu jokaisen elämässä, suunnittelipa elämäänsä eteenpäin tai ei. Suunnittelu saattaa auttaa kestämään ainakin osan niistä paremmin kuin suunnittelemattomana. Aina tulee joka tapauksessa yllätyksiä: suvun tervein sairastuu yhtäkkiä vakavaan sairauteen, ihana loma muuttuu kauhuksi luonnonmullistuksen tai onnettomuuden vuoksi.

Tapahtuu myös hyviä asioita: joku suvun jäsenistä saa mieluisan opiskelupaikan, toinen rakastuu, kolmas menee naimisiin, johonkin perheeseen syntyy kaksoset, toinen perhe ostaa uuden asunnon, joku parantuu vakavasta sairaudesta.

Pidän kalentereista. Valitsen huolella kauniita kalentereita, joissa on taidekuvia. Yleensä tarvitsen vuoden aikana monta kalenteria, sillä ne täyttyvät kaikesta mahdollisesta epäoleellisesta, pursuvat niin, että niistä ei tahdo saada selvää.
Uusi vuosi on kuin uusi puhdas sivu.

Se saattaa sisältää mitä hyvänsä. Mutta suunnitelmat tuovat ryhtiä elämään, ne eivät poista luovuutta eivätkä kahlitse. Niin kauan kun on unelmia, on elämää.

maanantaina, helmikuuta 09, 2015

Valaistut hevoset

image

Hevoset ovat jo kokonaan valaistuja kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi.

Kiina Helsingissä

image

Paasikiven patsaan viereen Helsingin keskustaan ollaan juuri pystyttämässä Kiina-aiheista näyttelyä. Valotaideteokset ovat luonnollista kokoa.
Terrakotta-sotilaat.
Terrakottasotilaita jäljittelevät 80 lyhtyä ovat alkujaan vuodelta 2008, jolloin oli Beijngin olympialaiset.  Idean takana on pekingiläisen Chaoyangin kaupunginosan kulttuurrikeskus.

image

lauantaina, tammikuuta 04, 2014

Kuuntelemme musiikkia Wienistä

IMG_8891 by Pink Lady on the Loose!
IMG_8891, a photo by Pink Lady on the Loose! on Flickr.
Wienin Filharmonikkojen uudenvuoden Strauss-konsertti. Daniel Barenboim.
Kuva on tyttären Flickr-sivuilta.

keskiviikkona, tammikuuta 01, 2014

31.1.2014 alkaa Hevosen vuosi

035 horse by Anna Amnell
035 horse, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Kiinalainen horoskooppi on hyvin monimutkainen, ja esimerkiksi hevosen vuosi alkaa eri vuosina eri aikaan.

Sinä vuonna, jolloin tyttäremme syntyi, se alkoi 8.helmikuuta ja oli tulihevosen vuosi. Tytär syntyi 29. tammikuuta, joten hänestä tuli tulihevonen, kuten saimme myöhemmin tietää.

Tuleva tulihevosen vuosi on onnekas meille kaikille ja varsinkin tulihevosille.:)

Kiinalaista horoskooppia on hauskaa tutkia, sillä se sisältää kaikenlaista mielenkiintoista luettavaa kustakin horoskooppieläimestä. Jokainen löytää sieltä jotakin sopivaa kustakin tuttavastaan tai itsestään.
Täällä pääsee alkuun eli saa tietää, mihin ryhmään kuuluu. (Wikipedia, suomeksi)

tiistaina, joulukuuta 31, 2013

Onnea ja iloa vuodelle 2014!

Happy New Year by Anna Amnell
Happy New Year, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Ilotulitukset voivat olla joskus hyvinkin hillittyjä väreiltään. Kuvassa oleva ilotulitus on kuvattu vuoden 2008 juuri alkaessa. Ja alla olevat vuosilta 2007, 2008 ja 2010.  Olen ottanut kuvat Helsingin keskustassa sijaitsevan kerrotalon kattoparvekkeelta. Lisää ilotulituskuvia.






Goodbye 2013!

The wall poster got a fascinator! (fascinator = a feather hat = hiuskoriste)

sunnuntaina, joulukuuta 29, 2013

perjantaina, joulukuuta 31, 2010

keskiviikkona, joulukuuta 30, 2009

Kiitos vuodesta 2009!

Iloista loppiaista!

Hyvää uutta vuotta! Joulupukki toi vielä yhden joululahjan. Poroilla oli pitkä matka Atlantin yli. Vietämme koko perhe myös loppiaista, sillä tytär ja hänen miehensä ovat olleet ulkomailla joululoman ajan ja palaavat vasta loppiaiseksi. Jouluna kinkku, loppiaisena kalkkuna.

Tapaamme ensi vuonna!

lauantaina, tammikuuta 31, 2009

Design in a cold climate

 
Posted by Picasa


1895 valmistuneen rakennuksen suunnittelija oli Gustaf Nyström.

Design Museum, Helsinki, Korkeavuorenkatu 23 toimii Pöllälän korttelissa, talossa, jossa sijaitsi aikaisemmin ruotsinkielinen yhteiskoulu Läroverket för gossar och flickor, joka herätti aikoinaan pahennusta:

"Tämän koulun oli pastori K.T. Broberg perustanut toistakymmentä vuotta aikaisemmin. Siellä noudatettiin uutta ja ennenkuulumatonta järjestelmää, yhteisopetusta tytöille ja pojille oppikouluasteella. Vaikea oli saada valtionapuakaan moiselle laitokselle, jonka kasvatuksellisia periaatteita kirkollisasiain toimituskunnan päällikkö Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen piti 'lievästi sanoen epäilyttävinä'.
K.T. [Kirsti Toppari] kirjassa "Puhvelista Punatulkkuun. Helsingin vanhoja kortteleita. Helsingin Sanomat. 6.painos, 1975, 120-121.

keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008

Arvoituksellinen uusi vuosi 2009

029

Kuva: Joonas Heiskanen

Valokuva on otettu vähän ennen joulua Zagrebissa sumuisena iltana joulumarkkinoiden aikaan. Paljon ihmisiä on liikkeellä. Uusi vuosi 2009 on jo tavallaan mukana kuvassa. Siltä odotetaan Kroatiassakin paljon.

Kuten uudenvuoden vaihtumisen juhlijat vuonna 1900, myös vuoden 2000 alkamista juhlineet haaveilivat uuden paremman vuosituhannen alkavan. Niin ainakin minä haaveilin. Kuluneet kahdeksan vuotta ovat olleet monessa mielessä painajaismaisia, ja nyt odotamme pelolla uuden laman alkamista.

Haaveilevatko meidän aikamme lapset paremmasta ajasta? Toivottavasti haaveilevat. Lapsena odotin jännittyneenä vuoden vaihtumista. Juhlimme aina uutta vuotta kotona. Äiti laittoi hyvää ruokaa, täytekakun, ostimme raketteja, niitä tavallisia joulukuusen raketteja. Se oli aina hyvin onnellinen ilta. Yleensä juhlimme keittiönpöydän ääressä. Kirjoitin päiväkirjaani syvällisiä koulutytön mietteitäni elämästä, tein jaloja lupauksia. Meillä saattoi olla ystäviä mukana juhlimassa vuoden vaihtumista.

Eräänä uutenavuonna innostuimme ottamaan valokuvia. Ei ollut mitään hienoja laitteita, vain yksinkertaiset laatikkokamerat, joita koululaiset saattoivat saada siihen aikaan. Koska valoa oli vähän, kiinnitimme kynttilöitä keittiöntuolin karmiin, sytytimme lisävaloksi raketteja. Eräs kuva onnistui erinomaisen hyvin. Siitä on olemassa negatiivi ja suurempi kuva valokuvan ottajalla. Hän meni muutama vuosi kuvan ottamisen jälkeen Ateneumiin opiskelemaan.

Olemme juhlineet lukuisia uudenvuodenaattoja yhdessä senkin jälkeen, mutta tuo uudenvuodenaatto on jäänyt erityisesti mieleen. Päällimmäisenä on ilo, äidin valloittava hymy, pikkusiskojen jännitys ja riemu vuoden vaihtumisesta, lapsuudenystäväni innostus valokuvaamiseen. Kokoonnumme tänäänkin juhlimaan vuoden vaihtumista yhdessä perheittemme kanssa ja muistamme myös niitä, jotka olemme menettäneet.

Hyvää uutta vuotta!


478396035_253b967d3c_m

Kuvassa on pikkusiskoni silloin kauan sitten. Hänellä on päällään minun neulomani turkoosi villapusero, jossa oli palmikkoraitoja miehustassa, oma ideani. Sisarenikin oli meillä vieraana kahdeksan vuotta sitten vuosituhannen vaihtuessa. Olimme kattoparvekkeella juhlimassa vuosituhannen vaihtumista ja katsomassa ilotulitusta. Minulla on sisareni keräämä Millenium-astisto kaapissani. En pysty kuitenkaan vielä käyttämään sitä.

Lue myös: Kun vuosi vaihtui maaliskuussa

sunnuntaina, joulukuuta 21, 2008

Joulurauhaa ja onnea vuodelle 2009!

joulu2008

Onnea ja iloa elämäänne!

Tuomaanristit kuvattu Tuomaanmarkkinoilla Esplanadipuistossa joulukuussa 2007.
Kiitos vierailijoille! 24.12. 2008 Blogisisko 3:n mittari yli 70000 kävijän rajan. Blogit yhdistettiin pari viikkoa sitten, ja mittar mittaa nyt yhdistetty blogia.
Blogeilla Blogisisko 2 ja 3 on ollut yhteinen mittari 12.8.2006. lähtien. Se näyttää tänään 169 000 kävijää.

Tervetuloa uudestaan!

tiistaina, tammikuuta 01, 2008

Onnellista uutta vuotta 2008!


IMG_0508, originally uploaded by amnellanna.

Iltulitusta Helsingissä. Kuvattu kerrostalon kattoparvekkeelta. Klikkkaa kuvaa ja katso myös muut kuvani ilotulituksesta.
Näinkin voi juhlia uutta vuotta.

maanantaina, tammikuuta 01, 2007

Hyvää uutta vuotta




Lisää kuvia katolta ja kotoa

lauantaina, joulukuuta 30, 2006

Uusi vuosi, uusi puhdas sivu

jouluvalot pimeässä

Meillä kotona äiti laittoi aina uudeksi vuodeksi juhlavaa ruokaa ja teki herkullisen täytekakun jälkiruuaksi. Me sytytimme pieniä raketteja eli tähtisadetta ja valoimme tinaa. Tiesimme, että tinan valaminen oli vain hauska leikki. Mielen taustalla tiesimme kuitenkin, että sekä hyviä että pahoja asioita tulee tapahtumaan.

Oli mukavaa olla kotona uutena vuotena. Kirjoitin päiväkirjaan, tein uudenvuodenlupauksia ja suunnitelmia. Uudenvuodenlupauksia en ole tehnyt enää aikoihin, sillä olen huomannut, että ne eivät pidä. Mutta olen tehnyt kuitenkin koko ikäni suunnitelmia, vaikka tiedän, että vain osa suunnitelmistani toteutuu ja tulee koko ajan yllättäviä asioita, jotka mullistavat kaiken. Mutta pohjalla on kuitenkin elämän kokonaissuunnitelma.

Kauheita asioita tapahtuu jokaisen elämässä, suunnittelipa elämäänsä eteenpäin tai ei. Suunnittelu saattaa auttaa kestämään ainakin osan niistä paremmin kuin suunnittelemattomana. Aina tulee joka tapauksessa yllätyksiä: suvun tervein sairastuu yhtäkkiä vakavaan sairauteen, ihana loma muuttuu kauhuksi luonnonmullistuksen tai onnettomuuden vuoksi. Mutta tapahtuu myös hyviä asioita: joku suvun jäsenistä saa mieluisan opiskelupaikan, toinen rakastuu, kolmas menee naimisiin, johonkin perheeseen syntyy kaksoset, toinen perhe ostaa uuden asunnon, joku parantuu vakavasta sairaudesta.

Pidän kalentereista. Valitsen huolella kauniita kalentereita, joissa on taidekuvia. Yleensä tarvitsen vuoden aikana monta kalenteria, sillä ne täyttyvät kaikesta mahdollisesta epäoleellisesta, pursuvat niin, että niistä ei tahdo saada selvää.

Uusi vuosi on kuin uusi puhdas sivu. Se saattaa sisältää mitä hyvänsä. Mutta suunnitelmat tuovat ryhtiä elämään, ne eivät poista luovuutta eivätkä kahlitse. Niin kauan kun on unelmia, on elämää.

Onnellista uutta vuotta!

perjantaina, joulukuuta 30, 2005

Onnea vuodelle 2006!



Photo: Anna Amnell
Ikkunalaudalla loikoo Nestor Burma, joka on saanut nimensä ranskalaisen salapoliisisarjan sankarin mukaan jo pentuna, ennen kuin ihmis-Maman ja Papa tiesivät, että Nestor vaikuttaa burmankissalta - eläinlääkärin mukaan.

Nestorilla on romanttisen kirjava tausta. Emo, joka näyttää täysin persialaiselta, on ostettu Barcelonan torilta ja tuotu Suomeen erääseen uusmaalaiseen kaupunkiin. Isä on tuntematon "siniverinen". Nestorin sisarukset ovat pitkäkarvaisia ja persialaisen näköisiä. Nestorilla on keltaiset silmät, joten minusta sen näköistä voitaisiin sanoa "kartusiiniksi". Nestor on hyvin kiintynyt ihmisiin.

Olemme varanneet tuuhean rönsyliljan Nestorin nakerrettavaksi. Se pitää myös joidenkin kukkivien kukkien syömisestä, mutta orkideoista se ei onneksi välitä. Kuvassa Nestorin vieressä oleva hyasintti-kielo-kori on pitänyt viedä jo Nestorin tavoittamattomiin. Joulutähtiähän kissaperheessä ei saa olla, sillä se on myrkyllinen.

Nestor Burma cool French comics