Näytetään tekstit, joissa on tunniste muuttaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muuttaminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, heinäkuuta 23, 2014

Muuttaminen on kamalaa

Kirjakaappi

Minulla on edelleen ikävä tätä kirjakaappia, joka ei mahtunut muuttomiesten mukaan portaita ylös uuteen asuntoomme. Nyt jälkeenpäin tulee ajatelleeksi, että olisiko se  pitänyt purkaa ennen muuttoa. Tällaisia näkee vanhoissa suomalaisissa elokuvissa. Nyt on kaikki seinät täynnä Ikean kirjakaappeja, ja tauluille ei ole tilaa. Tässä kaapissa oli 1900-luvun alkuun liittyviä kirjoja. Järjestän kirjat aina aikakausien mukaan. Kirjoitin 1990-luvulla 1900-luvun alusta, ja 2000-luvulla 1500-luvusta. (Viime vuoden kirjani oli valmis jo monta vuotta sitten, mutta en löytänyt sille kustantajaa, kun nuorten historialliset romaanit olivat tulleet epämuodikkaiksi.)

tiistaina, elokuuta 21, 2012

Kaupunkilaisparat



Meillä oli kotona aina kedonkukkia maljakoissa, ja minulla on tapana käydä poimimassa niitä juhannusaattona mieheni kanssa täällä Helsingissäkin. Niitä löytyy suurkaupungista joutomailta ja vanhojen ratojen varsilta. Käsittääkseni "baana" eli pyörätie alkaa nyt Eirasta juuri siitä paikasta, jossa kävimme poimimassa juhannukseksi piikikkäitä villiruusuja ja monenlaisia kedonkukkia. Voi teitä kaupunkilaisparkoja joku sukulainen sanoi, kun meillä ei ollut huvilaa eikä omaa pihaa. Kaikki pitää ostaa kaupasta, kun ei ole kasvimaatakaan. Kun Hesari äskettäin kertoi Etelä-Helsingin suosiosta, se unohti mainita, että kaikki sen alueen asukkaat eivät ole suinkaan rikkaita, vaan asuvat hyvinkin pienissä ja vaatimattomissa vuokra-asunnoissa.

Kaupunkilainen on kaupunkilainen, sille ei voi mitään. Minulla se johtuu varmaankin siitä, että asuin kouluvuoteni pikkukaupungin keskustassa. Kaikki oli vieressä: kirjasto, koulut, pankki, apteekki, halli, linja-auto-asema, kaupat. Rautatieasemalle piti vähän kävellä, kun meni ostamaan rautatiekioskista ulkolaisia lehtiä. Junaa en tarvinnut niinä vuosina monta kertaa. Kävin kaksi kertaa Kuopiossa, kerran katsomassa Puijon tornia ja toisen kerran radion järjestämässä kilpailussa. Helsingissä kävin vasta lukiossa ollessani, kun hain vaihto-oppilaaksi ja sitten Amerikkaan meno-ja tulomatkalla.

Helsinki oli alussa outo paikka. Kun tulin yksin Helsinkiin ja minun piti mennä käymään Amerikan suurlähetystössä, minulla ei ollut aavistustakaan siitä, missä se oli. Kysyin jossain Aleksilla neuvoa eräältä viisaan näköiseltä vanhalta herralta. Hän osoitti raitiotievaunun raiteita ja sanoi: "Kävelehän tuonnepäin näitä raiteita seuraten". Se oli viisas neuvo. Kävelin sohjoisia katuja Kaivopuistoon melkein Helsingin eteläkärkeen, jossa oli diplomaattien residenssejä, joitakin puuhuviloita ja vanhoja kivitaloja.

Raitiotievaunussa matkustaminen oli alussa täysin käsittämätöntä. Kun poikaystäväni ja minä tulimme ensimmäisenä opiskeluvuonna Helsinkiin, kävelimme alussa pitkätkin matkat, kun emme tienneet, miten raitsikassa piti käyttäytyä, mistä nousta sisälle, missä maksaa.

Olen asunut suurimman osan elämästäni Helsingin vanhassa keskustassa, alussa pienissä alivuokralaisasunnoissa ja kolhoosimaisessa opiskelija-asuntolassa sekä  ruumisarkkuvaraston yläpuolella Rööperissä. Olin opiskeluaikana työssä Kaivopuiston laidalla katolisen kirkon vieressä. Välillä tuli lyhyt jakso muuallakin ja Helsinki tuli tutuksi: venäläinen dacha Huopalahdessa, Tehtaankatu, 1700-luvun peruskorjaamaton kivitalo Suomenlinnassa, tavallinen kerrostaloasunto Herttomiemessä, Hämeentiellä ja Myllypurossa. Kanadan vuosien jälkeen tuli mieheni tilava virka-asunto Ullanlinnassa. Siellä asuimme 20 vuotta, ja se tulee olemaan aina mielessäni varsinainen kotimme.

Etelä-Helsingin vanhoissa kerrostaloissa on korkeat huoneet, korkeat ikkunat, parkettilattiat, marmoritakkoja, ruokakomeroita. Ennen oli kaasuhella ja häkkivarastot vintillä. Kopisteluparveke on ainoa parveke, pihat asvalttia. Mutta lähellä on puistoja, kaupunkilaisen puutarhoja, joissa voi käyskennellä kuin entisajan ylhäisaatelisto linnojensa puistoissa. Parasta on se, että on lyhyt kävelymatka Stockmannille, kirjakauppaan ja kirjastoon. Ennustan, että seuraava asuntomme tulee olemaan pieni vuokra-asunto Rööperissä. Toivon, että sieltä on hyvä näköala - jonnekin.

kodit
Suomenlinna

tiistaina, maaliskuuta 06, 2012

Muutot ovat kauheita


Belle Epoque Decoupage, originally uploaded by Anna Amnell.
Muutot ovat todellakin kauheita. Benjamin Franklin se taisi olla, joka sanoi, että yksi muutto hävittää enemmän kuin kymmenen tulipaloa. Hän sen tiesi, kun oli muuttanut edestakaisin myös Atlantin yli niin kuin meidän perhekin, minä kahteen kertaan, kun otan mukaan vaihto-oppilasvuoden.

Kaipaan vieläkin sitä kansallispukua, jonka jätin Amerikkaan ja pakkasin laukkuihini paluumatkalle mieluumin sen ajan muotivaatteita - jotka nekin ovat valitettavasti muutoissa kadonneet! Samoin kaipaan hienoa puista laatikkoa, joka oli täynnä oljyvärejä. En edes kärsi ajatella mitä muut muutot - kymmenet - ovat hävittäneet.

Tänään mieleeni tuli jostain syystä keksirasia, jonka oli päällystänyt decoupage-menetelmällä kuvaamaan 1900-luvun alkua, josta olin kirjoittanut useita historiallisia nuortenkirjoja.

Etsin sitä mieheni kanssa ja olimme jo luopuneet siitä mielessämme, kun yhtäkkiä muistin, minne olin laittanut sen melkein kolme vuotta sitten. Keittiönkaappiin, johon oli koonnut kaiken, mille en tiennyt muuta paikkaa.

Siellä se oli suojaamassa erästä toista kiinnostavaa esinettä, muoviolentoa, joka kuuluu maailman todennäköisesti suosituimpaan videopeliin. Poikani keräsi noita joskus. Ja nehän ovat tulevaisuuden antiikkia. Rasian kansikin löytyi samasta paikasta. Kansio Flickrissä

Iloisena perustin minimuseon eli laitoin löydetyt esineeni sisareni appivanhempien talosta kotoisin olevan viktoriaanisen kirjoituslipaston päälle. Se puolestaan odottaa eteisessämme aikaa, jolloin sisarenpoikani vie sen taas kotiinsa, joka muuttaa mantereelta toiselle melko säännöllisesti. Muuttaminen taitaa olla geeneissä.

  World of Warcraft

maanantaina, kesäkuuta 13, 2011

Ruusun taimen salakuljetus ja punaiset ruusut sodassa

Toby_me_Tina

Suomalaisia juhannusruusuja Torontossa

Olen asunut koko ikäni joko vuokralaisena tai virka-asunnoissa. Siinä on nähnyt kaikenlaista asuntoa. Torontossa vuokrasimme kaksi ensimmäistä vuotta paritalon puolikasta, johon liittyi puutarha. Pihalla kasvoi muun muassa suunnaton magnolia, jonka talon emäntä oli istuttanut. Hänellä oli puutarhassa myös monenlaisia hedelmäpuita ja monivuotisia kukkia. Puutarha oli rappeutunut, sillä tämä nainen oli jo iäkäs ja oli muuttanut asumaan kerrostaloon.

Pihalla kasvoi valkoinen juhannusruusu. Siirtolaisrouva kertoi tuoneensa tuon ruusun taimen kengässään Suomesta. Taimien tuominen oli kiellettyä, mutta kiusaus oli liian suuri. Ruusukin oli jo iäkäs ja oli huonossa kunnossa meidän muuttaessamme taloon. Laitoin pihalle kaksi kärrynpyörää päällekkäin ja nostin ruusun kasvamaan sitä vasten. Se alkoi kukoistaa.

Samalla tavalla olin huoltanut Kyproksella vihreällä linjalla olevan talomme aidan viereen istutetut punaiset ruusut, jotka lojuivat maata pitkin. Olin nostanut kaikki ruusut vähitellen muutaman viikon aikana pystyyn aitaa vasten, kastellut ja lannoittanut niitä, ja ruusut virkosivat eloon, mutta sitten tuli vallankumous ja sota. Olohuoneessa olevaa tarjoiluvaunua oli käytetty ampumistelineenä. Pienempien lasten huoneesta löytyi hylsyjä. Meidät oli pelastettu YK:n leiriin turvaan ja lähetetty pakolaisina Englannin kautta Suomeen. Vähän ennen vallankumousta asui Nikosiassa myös Cherry Denman, lastenkirjojen kuvittaja ja englantilaisen diplomaatin vaimo, jonka kirpeänhumoristiset muistelmat "Diplomatic Incidents" luin äskettäin. Hänellä vasta on tarinoita kerrottavanaan asumisesta eri puolilla maailmaa.

Ruusujen edessä rakastetut, suorastaan palvotut kissamme Toby ja Tiina sekä minä. Photo: Matti Amnell (Jr)