Näytetään tekstit, joissa on tunniste klassinen musiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste klassinen musiikki. Näytä kaikki tekstit

torstaina, tammikuuta 29, 2015

Elvis ja Bach 70-luvun englannin opettajan apuna



Elvis tuli minulle tutuksi, kun opetin kansalaiskoulussa "vaikeita" 15-vuotiaita muutaman vuoden 1970-luvun loppupuolella Helsingissä ennen muuttoamme Kanadaan. Se oli oikeaa 70-lukua. Joku miellyttävistä työtovereistani oli maolainen. Luotettava tuttavani kertoi, että joillakin helsinkiläisillä oli Kaivopuiston rannassa moottorivene, jolla he voivat paeta Ruotsiin,  jos itänaapuri miehittää Suomen.

Minulla oli kaksi työpaikkaa, sillä mieheni oli koti-isä ja jatko-opiskelija. Minulla oli tapana käyttää tunneillla taustamusiikkia ja muitakin pehmeitä, nykyään tavallisia, silloin vielä harvinaisia keinoja oppilaitteni rauhoittamiseksi. Teoreettisen taustan työlleni antoivat kirjat Summerhillista ja varsinkin nuorisopsykiatriasta, joita lainasin Amerikan tiedotuskeskuksen kirjastosta Kaivokadulta. Olin valinnut koulun sen perusteella, että se oli kävelymatkan päässä silloisesta asunnostamme. Työmatkat bussilla olisivat vieneet liikaa aikaa.

Opettajainhuonessa oli ystävällinen tunnelma. Sinne oli mukavaa mennä välitunneilla. Sain hyviä neuvoja. Rehtori antoi minulle vapaat kädet opetusmenetelmissä, kunhan järjestys säilyi. Jouduin erittäin harvoin poistamaan oppilasta luokasta, vaikka jotkut heistä olivat olleet aikaisemmin tarkkailuluokalla ja jopa nuorisovankilassa. Eräänä vuonna tuli esille, että muutamat tytöistä olivat ottaneet itsestään intiimejä selfie-kuvia rautatieaseman passikuva-automaatissa ja myyneet niitä "maalaismiehille", jotka odottelivat junia. Olin nuori nainen ja ymmärsin, että joidenkin poikien kanssa en olisi uskaltanut jäädä kahdestaan luokkahuoneeseen. Kahdenkeskinen keskustelu tapahtui koulun käytävällä, jonne luokkani ovi ja ehkä myös  naapurina olleen ruotsinluokan ovi oli auki.


Laitoin oppilaitteni iloksi luokan seinille useita kookkaita Elvis-julisteita. Puolet ajasta soi heidän lempimusiikkinsa Elvis ja toinen puoli minun silloinen lempimusiikkini Bach. ”Saattaahan tuotakin joskus kuunnella”, sanoivat kompromissiin pystyvät oppilaani Johan Sebastian Bachin musiikista.

Oppilaani nauhoittivat minulle musiikkia Elvis -levyiltään ja minun klassisen musiikin levyiltä, jotta saatoin soittaa niitä magnetofonilta, joka oli työpöytäni vieressä. Käytin sanakertaukseen piirtämistä ja dioja. Harjoittelimme ääntämistä opettelemalla ääntämään oikein Elviksen laulujen nimiä. Pojat pitivät huolta kaikista raskaista teknillisistä opetusvälineistä, toivat ne luokkaan ja veivät vahtimestarille opetusvälinevarastoon. Kun opetin uutta läksyä tai kuulustelin vanhaa, luokassa vallitsi hiljaisuus sopimuksemme mukaan.

J. S. Bach Nuori Bach sävelsi mielimusiikkiani.

Läksyt tehtiin aina yhdessä ryhmätöinä luokassa. Kirjoja ei viety kotiin, sillä ne olisivat saattaneet jäädä sille tielleen. Ei tarvinnut antaa nelosia tai viitosia todistukseen. Kirjat säilytettiin lukituissa kaapeissa, ja oman kirjan sai pyynnöstä mukaan, ja jotkut tytöt veivät englannin oppikirjat kotiin ja muistivat tuoda kirjan koulun tullessaan.  Useimmat oppilaista olivat tunneilla sopuisia ja miellyttäviä. Kauniit kovistytöt olivat kaikkein vaikeimpia, sillä he olivat tottuneet väkivaltaan. Sanoin eräälle tytölle "Sinulla on hyvin kaunis tukka" ja aioin silittää sitä. "Et saatana vaan revi minua tukasta!" tyttö huusi.

Tunsin syvää myötätuntoa monia oppilaitani kohtaan, jotka elivät hyvin vaikeissa oloissa ja kokivat kauhuja kotonaan. Isä iski päätä seinään, yksinhuoltajaäiti ajoi pojan pakkaseen kävelemään, kun tuli herra-asiakkaita yöllä. Maanantaiaamuisin monet oppilaat olivat hyvin nälkäisiä, ja koulunkeittäjän luvalla sain viedä oppilaat ensi syömään ruokalaan ja sitten vasta oppitunnille.

Tunneilla oli rauhallista, mutta minä olin aivan poikki kotiin tultuani. Nukuin yleensä kahden tunnin päiväunet. Heräsin yleensä siihen, kun mieheni tuli yliopistolta tai kirjastosta lukemasta ja toi lapset koulusta, joka oli kaupungin toisella puolella. Sitten alkoi tavallinen elämä kotona.



keskiviikkona, helmikuuta 05, 2014

Mozartin äänimaisema



Mozartin äänimaisema oli erilainen kuin meillä.

Makro 133: 'Kuulo'

(Kuvassa ovat mieheni erinomaiset kuulokkeet, käytän itse iPhonen mukana tulleita kevyitä "nappeja", jotka eivät paina ollenkaan. )

torstaina, elokuuta 02, 2012

Kommentti: Musiikin tempo



Kirsti, monet muusikotkin ovat samaa mieltä ja ovat alkaneet soittaa hitaammin.
Jossakin sanottiin kauniisti, että klassinen musiikki on sopusoinnussa ihmisen sydämen rytmin kanssa.
Chopin lienee soittanut valtavan nopeasti, mutta hän elikin jatkuvassa tuskassa sairautensa ja muiden huoliensa kanssa. Nuorilla musiikin neroilla oli kiire, kuin he olisivat tienneet, ettei aikaa ollut paljon. Näin he ovat nykyajan ihmisten kaltaisia.
Ennen pidin Bachista eniten, jopa siivousmusiikkina järjestyksen tuojana, nyt pidän Mozartista ja Chopinista, kuuntelen oikeastaan vain heitä, sillä maailma on levoton ja vaikeiden ongelmien vallassa. Tuntuisi paolta kuunnella Bachia. Jos tarvitsen lepoa, valitsen hiljaisuuden.
2,

Kirsti, ihmisten musiikin maku on hyvin yksilöllistä. Myös uskonnollisessa musiikissa, jos haluaa jaoitella musiikkia uskonnolliseen ja ei-uskonnolliseen.

Minusta hyvä musiikki on aina ylistystä  Luojalle niin kuin kukkanen tai jokin luonnon elementeistä: vesi, pilvet, tuuli. En ole mystikko, jos pitäisi valita laulu, pidän reippaasta uskonnollisesta musiikista, jossa on hyvä sävel: William Blaken runo "Jerusalem" on hyvä, sekä sävel että sanat, jotka jokainen voi ajatella omaa elinympäristöään koskevaksi, ei vain myyttistä Englantia tarkoittavaksi.


tiistaina, maaliskuuta 06, 2012

Valloittava musiikkikomedia 'Konsertti'


Ranskalais-venäläinen musiikkikomedia "Le Concert" (Konsertti, 2009) huipentuu Theatre du Chatelet'ssa pidettyyn konserttiin, jossa Brežnevin aikana erotetut Bolshoi-muusikot saavat uuden mahdollisuuden urallaan. Teatterin kuva: Andreas Praefcke

Le Concert (DVD) kertoo venäläisistä Bolshoin muusikoista, jotka erotettiin Brežnevin aikana, koska orkesterinjohtaja otti töihin myös juutalaisia. Tämä entinen karismaattinen oskesterinjohtaja on alennettu konserttitalon siivoojaksi ja muut jäsenet mikä mihinkin yhtä väheksittyyn ammattiin. Sitten tapahtuu ihme, entiset bolshoilaiset erotetun johtajansa kanssa tekevät loistavan come backin Pariisissa. Mutta sitä ennen on monta kommellusta ja huijausta.

Kuten voi arvata Hesarin kriitikko haukkui tämän elokuvan, sillä kertoohan se vanhan itänaapurin pimeistä puolista. Se käsittelee kuitenkin lämmöllä venäläisiä ihmisiä, jotka oppivat selviytymään kaikissa olosuhteissa. Suomessa näkee harvoin komedioita, ja tämä tarjoaa dramaattisessa loppukohtauksessa loistavaa musiikkia, Tsaikovskyn Viulukonserton.
Lue lisää Konsertti


sunnuntaina, elokuuta 28, 2011

Onko tietokoneeni cyberperson?

Kuva Wikipedia
Uusi mac on oppinut tuntemaan minut ällistyttävän hyvin. Esimerkki: Minulla on taustalla radio nopeuttamassa netissä liikkumista, joku klassinen asema iTunesin kautta. Minulla on hyvin nirso musiikkimaku ja pidän radion usein äänettömänä. Ja mitä tapahtuukaan? iTunes pallo alkaa äkkiä pomppia, kun radioasemalta tulee suosikkimusiikkiani. Sanon kuten "Shakespeare in Love" -elokuvan teatterinjohtaja: It's a mystery!

keskiviikkona, heinäkuuta 13, 2011

Kulttuuri on epäillyttävää

Kommenttini Kemppisen blogiin :
Tämä (kulttuurin tuottamisen) paheksuminen ulottuu muillekin alueille kuin kirjallisuuteen. Sain lukiossa rehtorilta ankarat julkiset moitteet siitä, että olin alkanut seurustella sellaisen pojan kanssa (= mieheni), joka oli meinannut rikkoa teinijuhlassa tyttölyseon uuden pianon. Hän soitti siellä nimittäin Heino Kasken "Preludin" - jossa on lopussa kolme äffää.
Posted by Picasa

lauantaina, heinäkuuta 10, 2010

Surun säveltäjä

Frédéric François Chopin (1810 – 1849) Chopin death mask
Photo: Jack Gibbons, pianist

Pisimpänäkin ihmiselämä on järkyttävän lyhyt. Kun joku kuolee lapsena, nuorena, keski-iässä, suru säilyy läheisillä. Se on pohjavireenä halki vuosien, se puhkeaa yllättäen rajuksi suruksi usein juuri silloin, kun kokee jotain oikein hyvää: tätäkin vaille hän jäi.

Varmaankaan kukaan muu säveltäjä ei pysty kuvaamaan raastavaa tunnetta elämän lyhyydestä niin hyvin Chopin. Me kuulijat taas koemme kollektiivista surua hänen lyhyeksi jääneestä elämästään.

Olemme ladanneet juuri äskettäin iTunesista 260 Chopinin sävellystä tietokoneeseeen ja iPodiin. Musiikki on kuulostanut näin hyvältä viimeksi silloin, kun kuuntelin musiikkia vanhalta hyvältä levysoittimeltamme. (Silloin soitti Tamás Vásáry meille päiväkaudet.)

Seuraavaksi haluan paljon Mozartia ja sieltä täältä jotain muuta hyvää.
Kemppisen blogista löytyy enemmän faktaa näistä ihmelaitteista .iPod, iTunes
Täältä lisää.

maanantaina, helmikuuta 11, 2008

Kommentteja: säveliä päässä ja vieraita kieliä

Lopussa kommenttini: Suggestopediset kielikurssit ovat hauskoja

Musiikkiunet, kommentti Kemppisen blogiin:

Täälläkin taidetaan tarvita lobotomiaa.

Kuulen usein päässäni tutun kappaleen jo ennen kuin se alkaa soida [levyltä]. Näen toisinaan musiikkiunia (klassista musiikkia).

Valitettavasti en osaa kirjoittaa muistiin säveliä, joten en tiedä ovatko ne jo keksittyjä vaiko uusia.:)

Kerran näin fantastisen unen, jossa olin 1900-luvun alun Pariisin tyylisessä kauniissa puistossa, ihmisillä oli Belle Epoque -vaatteet ja sekä näin että kuulin miehen laulavan. Kieli oli italiaa. Tuo uni on eräs elämäni kiinnostavimmista kokemuksista.

Onko kohtalomme olla tankeroita?
Kommentti keskusteluun vieraan kielen oppimisesta.
- , osuit toisaalta napakymppiin mielipiteessäsi kielen oppimisesta ja toisaalta meni pieleen.

Kun tyttäreni oli Sorbonnessa opiskelemassa ranskalaista kielitiedettä, hänen opettajansa kysyi: Onko sinulla virolainen äiti? Vaikka tyttäreni oli puhunut lastentarhasta asti ranskaa ja opiskellut sitä Kanadassakin, äidinkielestä oli jotain taustalla, sellaista jonka asiantuntija saattoi erottaa ja tunnistaa suomensukuiseksi kieleksi.

Tämä kielititeen asiantuntija sanoi, että hyvän kielitaidon oppimisen esteenä on juuri tuo mainitsemasi pelko oman identiteetin menettämisestä!

Aidosti kaksi- tai monikieliset ihmiset taas vaihtavat kieltä kuin kynää, jolla kirjoittavat omaa aitoa tekstiään. He voivat kuulostaa kuin eri ihmisltä eri kieliä puhuessaan, mutta ovat kuitenkin aidosti oma itsensä kuten esim Jeanne Moreau, jota haastateltiin eilen Teemassa. Hänen äitinsä oli englantilainen ja isä ranskalainen. Kaksikielisyys oli hänelle suuri rikkaus.

Intiaanit puhuvat Pohjois-Amerikassa aitoa englantia ja aitoa ranskaa. Puheessa voi olla alueellisia vaihteluja kuten muillakin. Heitä ei erota púheesta muista amerikkalaisista kuten ei afroamerikkalaisia tai muitakaan, joilla on kaikilla omat, usein hyvin monista maista peräisin olevat juurensa - geneettisesti. Minulla oli jamaikalainen työtoveri, joka puhui yhtä hienoa ja selvää englantia kuin Elisabet II. Niin oli puhuttu hänen kotonaankin.

On rasismia sanoa vaikkapa, että afroamerikkalaisten pitäisi puhua "mustien englantia". He saavat puhua sitä, jos haluavat kuten minä saan puhua (saanko?) savoa, jos haluan.

Suomalainen oppii vieraita kieliä ihan yhtä hyvin kuin muutkin. Parhaiten, jos aloittaa lapsena syntyperäisen opettajan tai muun aikuisen kanssa, nykyään TV-tä tai musiikkia kuunnellenkin. Kuuntelu on kaikkein tärkeintä aikuisellekin kielenopiskelijalle, ja sehän on nykyään helppoa: silitä, laita ruokaa ja opi samalla kieltä telkkarista.

Mutta taustalla oleva äidinkieli kuultaa takana usein vielä kolmannen polven siirtolaisillakin Pohjois-Amerikassa. Sitä pidetään rikkautena.

Mutta epäselvä ääntäminen haittaa ymmärtämistä. Sen voi kuka hyvänsä huomata kuunnellesssaan vaikkapa TV-haastatteluja.

Selvyys, ymmärrettävyys on tärkeitä. Englanti suomalaisittain äännettynä hankaloittaa kovasti ymmärtämistä varsinkin niillä, joiden äidinkieli on jokin muu kuin englanti tai suomi.

Toinen kommenttini:

"Syntyperäisen kaltainen ääntämys on siis täysin mahdoton ja älytön ihanne."

Ei nyt sentään. Jos lapsi muuttaa noin 10-11 -vuotiaana toiseen maahan tai joutuu muutoin vieraskieliseen ympäristöön, hänen ääntämisensä ja intonaationsa muodostuvat yleensä täysin syntyperäisen kaltaisiksi. Teini-ikäisenäkin se sujuu.
Joillekin se onnistuu TV:tä ja musiikkia kuunnellen.

Vanhemmat voivat pilata asian puhumalla lapsilleen omaa murteellista englantiaan oman äidinkielensä sijasta - jolloin lapsi menettää sen, mikä on aina suurí vahinko. (Vastaavasti Suomeen muuttaneiden ihmisten tulisi puhua lapsilleen omaa äidinkieltään.)

Aikuiselle syntyperäisyyden kaltaisuuden tavoittaminen ääntämisessä ja intonaatiossa on hyvin vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Olen tavannut henkilökohtaisestikin joitakin ihmisiä, jotka ovat siinä onnistuneet.

Mutta eihän tarvitse vaikuttaa syntyperäiseltä englanninpuhujalta. Huonollakin kielitaidollakin pärjää, kunhan on on avoin ja rohkea, puhuu ja käyttää käsiään ja ilmeitään. Hymyilee, katsoo silmiin.

Tämän huomasin Kanadassa, jossa puhuttiin englantia sujuvasti lukemattomilla aksenteilla ensimmäisessä siirtolaispolvessa. Hyvä itsetunto auttoi tässäkin asiassa.

Suomalaisen tavoitteena voisi olla sivistyneen ulkomaalaisen englanti, jota ymmärretään kaikkialla. Suomalainen kielenopetus on nykyään niin hyvää, että kyllä suomalaisen puheesta pitäisi selvää saada. Toista oli ennen, jolloin ei ollut yhtä hyvää mahdollisuutta vieraitten kielten kuulemiseen.

Muskeli-Netta sen jo sanoi: soinnillisten ja soinnittomien äänteiden erottaminen auttaisi paljon. Etteivät mene sanat sekaisin. Karmeitakin tilanteita syntyy, jos väheksyy oikean ja selvän ääntämisen tärkeyttä.

Kolmas kommentti: Suggestopediset kielikurssit ovat hauskoja

 --
en usko, että opettajat asettavat vaatimuksia "syntyperäiseen" kielen puhumiseen, mutta saattaahan joku ihminen asettaa sellaisen itse itselleen. Saahan sitä harrastaa kaikenlaista, vaikka nuoralla tanssimista.:)

Jos haluatte opiskella kieltä todella hauskasti, menkää suggestopedisille kursseille. Siellä piirretään, lauletaan, keskustellaan, kuunnellaan musiikkia. Kullakin on rooli, jonka mukaan hän keksii elämäntarinan, suvun jne. Estot karisevat. Tehdään mielikuvituksessa kaukomatkoja.

Suosittelen. Olen ollut sekä oppilaana että opettajana. Olen uskaltautunut puhumaan jopa ranskaa sellaisten kurssien jälkeen, vaikka ranskantaitoni varsinkin kieliopissa on kuin vanhan ajan kartta, täynnä suuria valkoisia valloittamattomia alueita.

lauantaina, elokuuta 11, 2007

Musiikki muuttaa kaupungin



DSC07946, originally uploaded by amnellanna.
Kuulin ensimmäisen kerran elämässäni katusoittajan musiikkia Pariisissa, kun olimme "hyvästelemässä" Eurooppaa muuttaessamme Kanadaan. Louvren lähellä nuori mies soitti huilulla Vivaldia. Se oli eräs parhaita muistojani tuolta Pariisin matkalta.

Kun palasimmekin Suomeen yhdeksän vuoden jälkeen, Helsinki oli muuttumassa eurooppalaisemmaksi ja monikulttuurisemmaksi ja Bulevardille ja Esplanadille alkoi ilmestyä kodikkaita kahviloita. Niihin aikoihin kuulin ensimmäisen katusoittajan musiikkia Helsingissä. Hän oli nuori englantilainen mies, joka soitti kitaraa.

Kun Neuvostoliítto romahti ja rajat avautuivat, Helsinkiin alkoi ilmestyä loistavia venäläisiä muusikoita, jotka soittivat kesäisin kaupungissamme. He ovat tuoneet Helsingin keskustaan aivan uudenlaista tunnelmaa.

Klikkaa kuvaa, niin näet muitakin kuvia näistä muusikoista ja kansion Music in the city.

lauantaina, elokuuta 04, 2007

Hietalahden kirpputorilla



Tänään soittivat nämä muusikot mm Satumaa-tangon, Siperian pihlajat ja muuta suomalaisten suosimaa musiikkia. Oli myös In the Mood, unkarilaista mustalaismusiikkia, kletschmeriä ja myös klassista välillä, tänään aika viihteellistä kuten Orfeus manalassa.

Miehelläni ja minulla on kirpputorilla sellainen työnjako, että hän käy läpi videot ja kirjat ja menee sitten kahvilaan istumaan. Minulla menee kierrokseen kauemmin ja jos ostan jotain raskasta tavaraa, vien sen välillä miehelleni, jolla on kunnia toimia kantajana. Mieheni on nauttinut kovasti näiden muusikoiden esityksistä, ja minäkin jäin tänään istumaan ja kuuntelemaan heitä pitkäksi aikaa.

Kulttuurit kohtaavat Hietalahden kirpputorilla. Näin hyvää musiikkia emme ole kuitenkaan kuulleet siellä koskaan aikaisemmin.

ks myös viime lauantain kirjoitus.

lauantaina, heinäkuuta 28, 2007

Kletschmer ja klassinen musiikki soi kirpputorilla



Tänään sai kuulla hyvää musiikkia Hietalahden kirpputorilla. Nämä soittajat esittivät klassista musiikkia ja kletschmeriä taidolla.