Näytetään tekstit, joissa on tunniste henkinen kasvu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste henkinen kasvu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, kesäkuuta 22, 2011

Lapsi ennen ja nyt

Kommentti Kemppisen blogiin, jossa kerrotaan vanhan ajan vapaasta lapsuudesta, lapsen reviiristä. Kuvassa lomalukemistani. Pikku prinssi on osoitekirjan kansi.

Kommenttini: Fantastista. Siinä ylistys sille vapaalle ja onnelliselle lapsuudelle, jonka me vanhan ajan lapset olemme kokeneet. Halusin tarjota suurkaupungeissa kasvaneille lapsilleni edes jotain tuosta vapaudesta ja jäin siksi kotiäidiksi, vaikka kaikki sanoivat, että siinä meni maisterin koulutus hukkaan ja perhe putosi ikuiseen köyhyysloukkuun. En halunut laittaa lapsiani tarhaan, jossa heidän elämänsä ohjelmoidaan. Pahinta on, että heidän leikkinsä keskeytetään jatkuvasti.

Suurkaupungeissa ei voi olla samanlaista vapautta kuin entisajan pikkukaupungeissa ja maaseudulla, mutta suvaitsevan aikuisen seurassa lapsi voi kokea siitä edes jotakin ja kasvaa myös vastuulliseksi ihmiseksi kuten vanhan ajan yhteiskunnassa, jossa "koko kylä" kasvatti lapset.

2. kommentti: lapsi siirtolaisena/maahanmuuttajana


Catulux, kirjoitit: "Lapsi olisi pitänyt ehdottomasti lähettää paikalliseen kouluun oppimaan uuden maansa kieltä, mikä olisi antanut lapselle paremmat lähtökohdat sopeutua uuden kotimaansa kulttuuriin.."

Se on ihanne, jos lapsella on kotona joku, joka opettaa oman maan kielen ja kulttuurin. Ei omaa kieltä opita muutamalla viikkotunnilla koulussa.

Siirtolaisuus tai muu pitkä asuminen ulkomailla on lapsen kannalta kaksiteräinen asia. Ihannetapauksessa lapsi oppii koulussa opettajilta ja koulutovereita uuden asuinmaan kielen ja kotona vanhemmilta, sisaruksilta ja muilta sukulaisilta oman kielensä, sydämensä kielen kuten on kauniisti sanottu. Näin oli tilanne vanhaan hyvään aikaan esimerkiksi Pohjois-Amerikassa. Oli kotiäitejä ja isovanhempia siirtämässä vanhan maan kulttuuria. Lapsi oppi oman maan vitsit ja murteetkin. Tuli tasoja kieleen.

Nykyaikana tilannne on vaikea. Saattaa käydä niin, että lapsella ja hänen vanhemmillaan ei ole yhteistä kieltä. Olen nähnyt, kuinka piti hankkia tulkki selvittämään yksinkertaista asiaa teini-ikäisen ja hänen äitinsä välillä. Tai sitten vanhemmat alkavat puhua lapsille uuden maan kieltä, siirtävät lapsilleen oudon sekakielen, josta on vaikeaa päästä eroon. Vanhempien pitäisi puhua aina lapsilleen omaa kieltään, jotta lapset oppivat tuntemaan todellisen äitinsä ja isänsä.

Koulussa ei opita "tunnekieltä", se opitaan läheisten ihmisten kanssa kotona.

Minusta on julmaa ripotella Suomeen tulleita siirtolaisia/maahanmuuttajia eri puolille maata, elämään yksin vieraan kulttuurin ihmisten keskellä. Kaikkina aikoina siirtolaiset ovat muodostaneet omia kiinteitä yhteisöjään, näin myös suomalaiset maailmalla.

Niitä on saatettu haukkua slummeiksi tms, mutta niissä on tasainen kehitys uuden maan kansalaiseksi voinut tapahtua. Se tapahtuu yleensä vasta kolmannessa sukupolvessa! Sellaisessa yhteisössä kasvaneet suhtautuvat lämpimästi ja ymmärtäväisesti uusiin tulokkaisiin. He ovat kuulleet sukutarinat, tuntevat tilanteen.

Muutto uuteen maahan sisältää aina suuria emotionaalisia kriisejä. Niitä ei pidä lisätä heittämällä siirtolaista myöskään "sulatusuuniin" ja vaatimalla tätä luopumaan heti omasta kulttuuristaan, kielestään, identiteetistään. Niinhän tehtiin Amerikassa ennen, ja sitä hävetään kovasti nykyään.

Suosittelen vierailua vaikkapa jonkun suurkaupungin etnisiin kaupunginosiin. Siellä elävät rinnakkain muutoksen eri vaiheet.
Ruotsi on vielä nuori maa maahanmuuttajien vastaanottajana. Eikö vieläkään saa ottaa oppia maista, joissa on otettu maahanmuuttajia jo pitkät ajat, tehty virheitä ja uskallettu korjata ne?

tiistaina, marraskuuta 21, 2006

Kommentteja ihmissuhteista

geenit, kasvatus, henkinen kasvu
Hanhensulan blogiin Dionysoksen kevät 10.6.2006
Joillakin ihmisillä lienee "novelty seeking gene". Ihminen etsii uusia kokemuksia ja jännitystä. Kuulostaako tutulta, Hanhensulka?

Vähäisten genetiikan tietojeni mukaan geenit eivät välttämättä ollenkaan aktivoidu, vaan saattavat jäädä piileviksi ja vaikuttaa monin eri tavoin ihmisen ympäristöstä riippuen. Jännitystä ja vaihtelua voi ihminen hakea myös henkisiltä aloilta.

Olin lapsena täysin peloton, hyppäsin "hyppyrimäestä" (alakoululaisena pikkumäessä järven rannalla) ja katkaisin siinä suksenikin. Minusta tuli kuitenkin vain "nojatuoliseikkailija". Olen miettinyt sitä, että jos olisi ollut toisenlainen ympäristö, olisinko kiinnostunut lentämisestä, laskuvarjolla hyppäämisestä yms.

(Esim. Dean Hamer & Peter Copeland: "Living with our Genes".)

turvattomuus keskiaikana, Villi länsi kuin keskiaika
Kommentti Hanhensulan blogiin kirjoitukseen "Kolme toivomusta" 21.9.2006

Kaunis kirjoitus tähdistä.
Siitä miekasta tuli mieleeni, että elämä oli hyvin turvatonta vanhoina aikoina. Esimerkiksi keskiajalla ja ainakin 1500-luvulle asti piti olla aina ase, esimerkiksi miekka, puukko, pitkä keppi tai seiväs mukana, kun lähti kotoa ulos. Keppiä käytettiin lähitaisteluun.
Ehkäpä tästä tulee sanonta "Speak softly and carry a big stick".
Tämä selittää myös ns Villin lännen kulttuuria, jossa kuljettiin aina ase mukana. Länkkärien maailma on mielestäni muutoinkin hyvin keskiaikainen (yksinäinen ritari, kylä jossa talot saman tien varrella nauhana, suhtautuminen naiseen jne)
ruumiillinen rangaistus
Hanhensulan blogissa 26.7.2006
Vapaan kasvatuksen saaneena ihmettelen, kun ihmiset näyttävät melkein ylpeilevän selkäsaunoilla, joita ovat saaneet.:)

En saanut koskaan lapsena edes tukkapöllyä tai luunappia, sanon lapsena, sillä lukiossa rehtori tukisti minua voimistelutunnilla, kun en suostunut tekemään kuperkeikkaa renkaissa.

Se ei jättänyt traumaa, varmisti vain käsitystäni siitä, että suuri osa tyttölyseon opettajista oli lievästi sanottuna outoja.

Olin ollut juuri edellisenä vuonna vaihto-oppilaana USA:ssa, jossa opettajien ja oppilaiden välinen suhde oli aivan toisenlainen kuin Euroopassa.

henkinen kasvu
 "Valeminä"-keskustelussa 17.8.2006
Ei ole yksinkertainen asia tietää, mikä on itsessä ja muissa se 'todellinen minä' ja mikä 'valeminä'.
Yleisessä keskustelussa korostetaan useinkin sitä, että ihmistä ei saa yrittää muuttaa, että ihminen ei voi muuttua: "oon mikä oon" tai "Et voi opettaa uusia temppuja vanhalle koiralle".
Mielestäni ihanteellisessa tapauksessa henkinen kasvu on elinikäistä, kaikki kulkee aina mukana, persoonallisuus on monien ainesten kudelma. Menneisyys on osa ihmistä, mutta sen huonot puolet voivat kääntyä rikkaudeksi. Ihminen ei tule koskaan "valmiiksi". "Jumalan ikoniksi" tuleminen on tavoite, mutta lieneekö se koskaan saavutettavissa.
Tämä on todellakin kiinnostava aihe. Keskustelu ei ole ihan helppoa, sillä selvästikin osalla keskustelijoista on ammattilaisen tietoa terapiasta, joka meiltä muilta puuttuu. Tämä on hyvin herkkä alue.

nimimerkki, iäkäs äiti tai isä, aika
Hanhensulan blogissa Dionysoksen kevät "Hyvästi poutapilvet"- kommenteissa 17.78.2006
Eihän tässä ole mitään uutta. Osalle bloggaajista bloggaaminen on koko ajan naamioleikkiä. Vai eikö olekaan?
Hanhensulka, luin empatialla kuvausta nostalgiamatkastasi.
Vastaavaa on meilläkin joka kesä. Raskasta on se, kun iäkäs omainen (96v) liukuu omaan sisäiseen maailmaansa eikä häneen saa enää kunnolla kontaktia. Aikakin on hänelle jo monikerroksista ja päällekkäistä - ehkä aika onkin sitä perimmiltään.