Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viipuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viipuri. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, syyskuuta 23, 2018

Sukututkimus on totista hommaa

Viipurin linna 1293

Kuvasin Viipurin linnan junan ikkunasta. 1200-luvulta peräisin oleva linna ja keskiajan Viipuri ja sen maasedulla oleva talo olivat esivanhempieni asuinsijoja, josta 1400-luvulla syntynyt esi-isäni lähti liikkeelle ja pääty nykyiseen Savoon. Ei ole ihme, että isoisäni rakasti Viipuria.


"– Hän kirjoittaa sukuhistoriaa. Se vie häneltä kaiken vapaa-ajan. Postiin ja kirjastoon tulee kaukolainoina paksuja teoksia. Postivirkailijat voivat todistaa sen. Hän viettää lomansa ulkomaiden kirjastoissa laatien sukutauluja.
– Lehtori on kuuluisaa perhettä, sukunsa viimeinen jäsen. Suvun alkujuuret tunnetaan keskiajalle asti. Minäkin kuulun sen suvun yhteen mitättömään haaraan. --
Sitä se oli, (rikoskomisario) Pajala muisti nyt, että hän oli nähnyt äkäisen lehtorin eteisessä pitkän rivin arvokkaasti kehystettyjä sukutauluja. "(Anna Amnell: Vakoilijoita pikkukaupungissa. 2018)

Lukion lehtorin ystävä siinä puolustaa tätä, kun kuulustellaaan murhatapauksen vuoksi vuonna 1951. Kaikkia tietenkin epäiltiin, kunnes löytyi alibi. 1950-luvun sukututkijalla ei ollut apunaan nettisivuja, joiden avulla pääsee hetkessä eri puolille maailmaa tutkimaan lähteitä. Harrastelija voi tehdä pahoja virheitä kokeiluissaan ja unohtaa olleensa ilmaisella sukututkimussivulla. Toivottavasti kukaan ei joudu kärsimään minun pyrähdyksestäni sukututkimuksen pariin. Koetin pysyä kaidalla tiellä eli en mennyt lisäilemään muka-tietoja ja kuulopuheita. Sukututkmus on kiinnostavaa, tarkkuutta vaativaa ja aikaa vievä harrastus, joillekin ammatti. Niin addiktoivaa se on mielestän, että se ei sovi kaikille. Aika ei riitä.

Tilasin jo viime vuosituhannella papintodistuksia saadakseni tarkkoja tietoja joistain sukulaisistani. Niistä oli paljon hyötyä, kun tein äskettäin pienen ja laihan sukupuun esiäideistäni. Olen teettänyt myös kaksi DNA-testiä itsestäni. Uskon, että niiden avulla voin jatkaa siitä, mihin jäin. Se on mielikuvitusta ruokkivaa. Millaisia olivat esiäidit ja esi-isät 1500-luvulla? Joku voi mennä historiassa kauemmaksikin.

Minun äitilinjani kertoo, että esiäitini olivat koko 1800- ja 1700-luvun kotipaikkauskollisiia, elivät Ylä-Savon lempeissä maisemissa. Isoisäni kuului sukuun, joka eli 1500-luvullakeskiajan Viipurin seudulla ja levisi sitten eri puolille Suomea. Keskiajan Viipuri - se onkin stten kokonaan eri juttu.
P.S. Myös venäläiset ovat alkaneet teetättää DNA-testejä ja tutkia sukuaan. Sillä tulee olemaan suuri vaikutus Suomeenkin.
Lisäys: en tiennyt vielä tuolloin, että isoäidilläni oli myös juuret keskiajan Euroopassa. En arvannut teettäväni DNA-sukututkimusta ja yllättyväni suuresti mummon ja ukin juurista. -- Ks blogiani Maria ja Jaakko. Suksimestarin sukuahttps://maria-ja-jaakko.blogspot.com/2019/08/great-grandfathers-valtaneuvoksen.html

torstaina, syyskuuta 13, 2018

Alasommeesta Savoon


Minusta ei olisi sukututkijaksi. Niin monimutkaisia ja täsmällisiä ovat sukupuut. Minun pienet sukupuuni tulevat olemaan kuin pikkuruisia muovikuusia, jotka joutuvat nykyään korvaamaan umpimetsästä kaadetut muhkeat joulupuut. Mutta hauskaa mustipeliä tämä on ollut. 

Tiesiköhän ukki, pelimanni ja suksimestari, että hänellä oli ollut esivanhempia jo keskiajalla Viipurin lähellä Alasommeessa (Rytkölä) ja joku mukana Viipurin pamauksen tapahtumissakin? Isoisäni piti kovasti Viipurista ja Pietarista. Ne olivat hänelle 'kaupunkeja'. Helsinki oli vain syrjäkylä, jossa hän kävi silloin tällöin suksia myymässä. 

Ukki eli 38-vuotiaaksi asti Suomen Suuriruhtinaskunnassa, josta hänellä oli vain hyviä muistoja. Esi-isä Pekka oli lähtenyt liikkeelle Alasommeesta 1400-luvun lopulla, tapasi Joroisissa varakkaan Laitittaren, ja siellä asuu vieläkin osa hedän jälkeläisistään. Nuoremmat pojat lähtivät Kustaa Vaasan aikaan nykyisen Kuopion seudulle ja sieltä Pielavedelle, jonne kertyi joukko Joroisten nuorempia poikia. 

Aluksi oli heillä laajat maa-alueet niin kuin Englannin aatelisilla, sitten tuli heille paljon lapsia, joille maita alettiin pilkkoa ja tulivat pakolliset maanjaot. Osa sukulaisista tuli Iisalmen seudulle jo 1700-luvulla. Ukki tuli vasta nuorena miehenä, ja häntä sanottiin taivaasta pudonneeksi pojaksi, kun hänellä ei ollut ketään sukulaisia siellä päin. 

 Luomisen tarve ja seikkailun halu tekivät hänestä köyhän käsityöläisen. Joskus kävivät Pielaveden rikkaat sukulaiset kylässä ja ostamassa suksia, kertoi tätini. Sanoivat: Tännekö se Jaakko on tullut Kai sitä täälläkin voi elää?

Lue myös Sara Wackln ja Aino Ackte, kuuluisia Rytkösiä. 




Myös Anna Luoto, kätilö ja kirjailija:
Näin sodan armottomat kasvot ja Kun ei ollut rahaa, tehtiin lapsi.
Viipuri by Maila Rytkönen
Reitti
https://prezi.com/euebp_25pbbb/viipuri/?utm_campaign=share&utm_medium=copy

keskiviikkona, heinäkuuta 02, 2014

Perhe on paras, ja suku on suurin



Junan ikkunan läpi otettu valokuva Viipurin linnasta.  2014, toukokuu

Syksyllä 2012 kävin ensi kerran Pietarissa, kun sukulaiseni oli siellä työssä, kulki isoäitinsä isän jälkiä mutta aivan eri alalla.



Tiesiköhän ukki, pelimanni ja suksimestari, että hänellä oli ollut esivanhempia jo keskiajalla Viipurin lähellä Alasommeessa (Rytkölä) ja joku mukana Viipurin pamauksen tapahtumissakin? Isoisäni piti kovasti Viipurista ja Pietarista. Ne olivat hänelle 'kaupunkeja'. Helsinki oli vain syrjäkylä, jossa hän kävi silloin tällöin suksia myymässä, oli yötä pikkusiskonsa Sofian luona, joka asui Ratakadulla. Ukki eli 38-vuotiaaksi asti Suomen Suuriruhtinaskunnassa, josta hänellä oli vain hyviä muistoja. 



Sitten tulivat bolshevikit ja pilasivat kaiken, ukilla oli tapana sanoa.
Ukki eli yli 90-vuotiaaksi ja suri kovasti kaikkia sotia, joita suomalaiset joutuivat käymään. Hän ei joutunut itse koskaan sotaan, ihmetteli vielä vanhana miehenä sitä, että suomalaiset olivat sotineet keskenäänkin. Niin ei tehty hänen kotikylässään. Hän kärsi varmaankin kovasti siitä, että hänen rakastamansa Viipuri ja Pietari joutuivat kokemaan kovia ja tulivat hirmuvallan osaksi.

Kemppisen kirjoitus 1000-luvulla eläneen esi-isän haudasta sai minutkin ajattelemaan juuriani. Ukin esi-isät elivät tuohon aikaan jossain nykyisen Saksan seuduilla, joku ehti tulla 1000-luvulla Ahvenanmaalle. Kunpa tietäisin hänestä enemmän. Meillä kaikilla on esivanhempia suuret määrät. Sanotaan, että me kaikki eurooppalaiset olemme samaa sukua - olemme Kaarle Suuren jälkeläisiä.




keskiviikkona, kesäkuuta 26, 2013

Viipurista ollaan



Viipurin maalaiskunnan vaakuna

Toisen blogikirjoituksen kommenteissa tuli puhetta Viipurista. Näyttää siltä, että monilla on sinne jonkinlaisia sukuyhteyksiä. Isoisäni pelimanni ja suksimestari Jaakko Rytkönen piti kovasti Viipurista ja Pietarista. Hän eli 38-vuotiaaksi asti Suomen Suuriruhtinaskunnassa, josta hänellä oli vain hyviä muistoja. Sitten tulivat bolshevikit ja pilasivat kaiken, ukilla oli tapana sanoa. Hän eli yli 90-vuotiaaksi ja suri kovasti kaikkia sotia, joita suomalaiset joutuivat käymään. Hän ei joutunut koskaan sotaan, ihmetteli vielä vanhana miehenä sitä, että suomalaiset olivat sotineet keskenäänkin. Niin ei tehty hänen kotikylässään. Hän kärsi varmaankin kovasti myös siitä, että hänen rakastamansa Pietari joutui kokemaan kovia ja tuli hirmuvallan osaksi.

Vasta viime syksynä [ vuonna 2012] kävin ensi kerran Pietarissa, kun sukulaiseni on siellä nyt työssä, kulkee isoäitinsä isän jälkiä mutta aivan eri alalla. Ukki ei ollut muodollisesti oppinut kirjaviisas. Hänen viisautensa oli elämänviisautta ja sivistyksensä sydämensivistystä. Hän oli käynyt vain kiertokoulun ja rippikoulun. Hän jätti kirjeiden kirjoittamisen vaimolleen, joka ei ollut käynyt sen kummenpia kouluja. Ukki luki innokkaasti sanomalehtiä ja oli ajassa mukana. Hän oli ihana mies. Äiti muisti lapsuudestaan, että ukki oli hänen toisen ihanteensa Tauno Palon näköinen nuorena miehenä, lauloi ja soitti.

Tiesiköhän ukki, että hänellä oli ollut esivanhempia jo keskiajalla Viipurin lähellä? (Rytkölän talo Ala-Sommeen kylässä).  Ehkä hän tiesi, sillä suullinen perimätieto on monesti hyvin luotettavaa ja ulottuu kauaksi. Mutta Suomessa on ollut pitkiä aikoja, jolloin on pitänyt varoa sitä, mitä puhuu, ja ukki oli aika hiljainen mies. Sain vasta muutama vuosi sitten tietää, että äidinpuoleiset esivanhemmat elivät 1400-luvulla Alasommeessa, Viipurin maalaiskunnassa. Se on aivan Viipurin eteläpuolella, kuulunee nykyään Viipuriin. Jotkut sukulaiset jopa lahjoittivat maatilan luostarille, ja suvun nuoret miehet olivat luostarin vuokraviljelijöinä. Sukututkimus taisi päästä vauhtiin vasta silloin, kun olin jo opiskelija ja asuin Helsingissä ja 1980-luvulla, jolloin olin poissa Suomesta.

1200-luvulta lähtien on sieltä täältä nykyisestä Etelä-Suomesta tietoja Rytkönen-nimisistä henkilöistä. Ensimmäisen sanotaan tulleen Saksasta Ahvenanmaalle. Mutta vasta 1475 Alasommeessa syntynyt Pekka Niilonpoika Rytkönen tiedetään varmuudella sukuni esi-isäksi. Joku Rytkönen oli kuulemma mukana Viipurin pamauksessakin. Pekka lähti vaeltamaan takaisin länteen jostain syystä ja päätyi Maavedelle. Siellä hän meni naimisiin vuonna 1496 Laititar-nimisen naisen kanssa. Pekka kuoli vuonna 1541, mutta hänen vanhimmasta pojastaan tuli taloon isäntä, ja siellä hänen jäkeläisensä ovat asuneet siitä lähtien.

Nuoremmat pojat lähtivät Kustaa Vaasan aikana Savoa asuttamaan ja päätyivät Pielavedelle. Isoisänikin tuli Pielavedeltä Iisalmeen vasta nuorukaisena 1800-luvun loppupuolella, ja häntä sanottiin taivaasta tipahtaneeksi pojaksi, kun kukaan ei tuntenut häntä ja hänen perhettään. Osa suvusta oli lähtenyt Iisalmen seudulle jo 1700-luvulla, muun muassa Aino Ackten esi-isä.

Olen ollut vain kerran sukukokouksessa. Hämmästyin sitä, miten siellä oli ihmisiä, jotka muistuttivat kovasti toisiaan ulkomuodoltaan. Samoin hätkähdin kovasti, kun näin ensi kerran kuvan Glory Leppäsestä, Aino Ackten tyttärestä. Niin tutut piirteet. Lapseni sanovat, että kaikki suomalaiset taitavat olla sukua toisilleen. Mutta en ihmettele sitä, että jotkut historioitsijat näyttävät tutkivan sukunsa historiaa, se on Suomen historiaa. Jos olisin saanut tietää näitä sukutarinoita jo teini-ikäisenä, olisin varmaankin alkanut lukea historiaa ja päätynyt istumaan arkistoissa penkomassa jälkiä sukulaisistani. Yhdistävänä tekijänä tutkimuksessa olisi voinut olla vaikka mikä asia.

Nykyään ei enää etsitä sukulaisia kotiseudulta, vaan otetaan selville esiäiti tai esi-isä Afrikasta tai Aasiasta DNA:n avulla. Harva on kokenut sellaista yllätystä kuin se brittiarkeologi, joka löysi ikivanhat juurensa luolasta, jossa oli tehnyt kaivauksia vuosikaudet.
Huom! Jos huomaat virheen näissä esi-isä-jutuissa, ole hyvä ja kerro se kommentissasi.