Näytetään tekstit, joissa on tunniste Iso Roobertinkatu 17-19. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Iso Roobertinkatu 17-19. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, toukokuuta 02, 2016

Leaf



leaf, leaves

Makrotex-haasteen aiheena 'Lehti', 'leaf'.
Leaves have many forms.


image


 Lehtiä on monenlaisia: tässä kevään vihreää sadeviikon jälkeen Mannerheimintien varrella.


Plants and people


Kahvilassa on ikikesä. Ihmisiä Esplanadilla palmun lehtien takaa katsottuna.




Plants and people 2

Lehden takaa

092 Töölönlahti

Kevät Töölönlahden rannalla

Rönsylilja

Kevät kotona


Palmu

Palmu Ateneumin aulassa Helsingissä


vihreä

Lehdenvihreää Kaivopuistossa ja kaupungilla


leaves 2013

Lehtikollaasi


Chinese tea

Kiinalaista teetä


banaanipuu, New Orleans

Eksotiikkaa: Banaanipuun lehdet. New Orleans 1980-luvun lopulla.



Erik Bruun, mainos "Jaffa Palmu Sininen"  (1959)

Palmunostalgiaa. Suomenlinnan aikaisen ystävämme palmunlehti-aiheinen juliste 2000-luvulla sen talon edessä, jossa asuin ensimmäisenä opiskeluvuotenani - julisteen syntyaikoina.


tiistaina, joulukuuta 29, 2015

2015: 'Muistoja' Memories'


Tammikuussa kirjoitin siitä, että  tämä vuosi 2015 on ollut minulle Kymmenes vuosi bloggaajana. 2005 oli "bloggaajien vuosi",  ja myös Helsingin Sanomain toimittaja perusti blogin ja sanomalehti julkaisi kuukausiliitteenään Suuren bloginumeron. Anssi Miettinen  kertoo siinä pitämästään blogista ja havainnoistaan suomalaisesta blogimaailmasta: Anssi Miettinen: Perustin tiedotusvälineen. (linkki tarkistettu 1/2016, odota hiukan, mene nuolilla eteennpäin)Helsingin Sanomat/kuukausiliite Blogit marraskuu 2005, sivut 36-47. Artikkeli on luettavissa Helsingin Sanomain arkistossa, ja siinä kerrotaan monista edelleen toimivista blogeista. Olin perustanut blogin kesäkuussa ja pääsin mukaan artikkeliin kuten kuvastakin näkyy. Annoin myös ideoita bloggaamisen onnistumiseen  (Sivuilla 45 ja 46 arkistossa). (Klikkaa kuvaa suuremmaksi tai lue arkistoa.)

Ensimmäinen blogikirjoitukseni oli nimeltään Blogisiskot (2.6.2005)

Osallistun näillä kuvilla Pieni lintu blogin 'Muistoja' haasteeseen. (Klikkaa kuvia suuremmiksi.)


Nestorjouluna.0


2015  on ollut myös kymmenes vuosi digikuvaajana, sillä sain mieheltäni lahjaksi ensimmäisen digikamerani. Eräs ensimmäisiä valokuviani oli tämä kuva Nestor Burmasta eli Bubusta loikomassa ikkunalaudalla joulukukkien vieressä.

Dec 21st, 2014'

Joulukukkia on hauskaa kuvata



drizzle at 10 a.m.

Tammikuussa tulee sade, joka jäätyy ikkunaan kauniiksi kuvioiksi


21. helmikuuta 2015

Helmikuussa sää lämpenee, ja kadun varreen lehmuksen runkoon tulee sammalta ja oksiin pieniä punaisia silmuja, joita kuvaan ylhäältä erkkerin ikkunasta.


P1020572

Kevättalvi on tulppaanien aikaa. Jostain syystä lila miellyttää aina tähän aikaan.


Iso Roobertinkatu 17-19. 100-vuotiaan talon historiikki

Tässä talossa oli ensimmäinen opiskelijaboksini. Olen kirjoittanut siitä usein blogeissani. Historiantutkija FT Tero Halonen oli lukenut niitä ja pyysi minulta tekstiä kirjaan pari sivua. Blogeilla on kumulatiivinen vaikutus. Ne ovat nykyajan ja tulevaisuuden historioitsijoiden aineistoa.
Lisää talosta blogissanini.  (ks myös hakusanat Iso Roobertinkatu 17-19)

Happy Easter!

Orkideaan ei kyllästy koskaan. Helppohoitoinen, vaatimaton kaunotar.

15.5.2015

15.3.2015


Japanese folding technique

Britanniassa asuva tyttäremme oli työmatkalla Suomessa. Japanilaisella pakkausmenetelmällä hän saa paljon vaatetta mahtumaan yhteen lentolaukkuun.

Töölö

Tällä paikalla asuivat jo 1400-1500-luvulla ensimmäiset "töölöläiset". Töölöntorin ja Mannerheimintien välille on jätetty suuren hotellin viereen heidän asuinsijojaan.
(Klikkaa kuvani kalliosta suureksi! Se tarkentuu hetkessä. )


2015 crisis in Europe

2015 on pakolaisten, turvapaikkaa hakevien vuosi. Kuvasin tämän graffitin monta vuotta sitten slovenialaisessa pikkukaupungissa, joka eli rauhallista hiljaiseloa pitkän kommunistisen miehityksen jälkeen.


Peace!

Käyn syksyllä 2015 ensimmäistä kertaa elämässäni Moskovassa. Löydän hienot museot ja kodikkaan vanhankaupungin keskustan keskiaikaisine rakennuksineen ja häikäisevän kauniine kirkkoineen, joita oli käytetty Neuvostoliitossa halkovarastoina ja perunakellareina. Muualla emme ehdi kahdessa viikossa käydäkään. Kuvassa Kristus Vapahtajan katedraali, jonka Stalin räjäytytti maan tasalle 5. joulukuuta 1931, mutta kansa rakensi uudestaan kommunismin romahtamisen jälkeen (1994-1996).

Tätä kyyhkyskuvaa ei olisi, jos miehelläni ei olisi ollut päässään mustaa Stetson-hattuaan, jonka päälle kyyhkynen laskeutui istumaan. Venäläinen rauhankyyhkynen piti amerikkalaisesta hatusta. Rauhallista uutta vuotta 2016! Peace! Mir! Мир!

Kuvia Moskovan matkaltamme ja Pietarin matkamme  -kuvia

keskiviikkona, helmikuuta 04, 2015

Samalla tontilla Runebergin kanssa



Iso Roobertinkatu 17-19 (Klikkaa kuvaa suuremmaksi)
Asuin ensimmäisenä opiskeluvuonna Iso Roobertinkadulla varatuomariperheen alivuokralaisena pienessä palvelijanhuoneessa. Olin tietämätön siitä, että huoneeni ikkunasta näkyvällä sisäpihalla oli ollut 1800-luvulla pieni puutalo, jossa asui alivuokralaisina kolme opiskelijapoikaa, joista kuullaan vieläkin:

"Runebergin ensimmäinen asunto [vuonna 1828] oli pienessä puutalossa, joka sijaitsi pihan puolella Iso-Roobertinkatu 17:ssä. Talon omisti kirvesmies Bergman. Kolmen huoneen asunnossa asui samaan aikaan Fredrik Cygnaeus ja joitakin viikkoja myös J. W.  Snellman ennen lähtöään kotiopettajaksi Vihtiin. Iso-Robertinkadulla Runeberg kirjoitti muun muassa runot "Saarijärven Paavo" ja "Tuli tyttö luota armahansa". (runeberg.net)

Tästä talosta on kirjoittanut talohistorian Tero Halonen, joka on filosofian tohtori ja historiantutkija Helsingin yliopistossa. Kirjan alkuosassa sivuilla 1-16 Halonenkertoo ajasta en nen nykyistä taloa. Siitä selviäää, että Runeberg oli tuolloin jo filosofian kandidaaatti. Kirjassa on arvokas kuvitus, kyös yksityiskohtia täst Gustaf Estlanderin suuunnittelemasta Jugend-talosta.

Minuakin pyydettiin muistelemaan. Opin kirjasta, että opiskeluaikanani helsinkiläiset pitivät rasitteena ja ikävänä velvollisuutena opiskelijavuokralaisten pitämistä.Pakko oli, kun oli niin vähän asuntoja.


Ks kirjan tiedot
https://www.finna.fi/Record/jykdok.1267740?lng=en-gb

Lue myös kotisivublogini  suosituin kirjoitus:
Runebergin "Sua lähde kaunis katselen" koulussa kuorossa laulettuna on eräs eräs kauneimpia lapsuusmuistojani. Sekä sanat että sävel koskettivat minua niin syvältä, että piti pinnistää, ettei tullut kyynel silmään.
En varmaankaan tiennyt, kuka laulun oli kirjoittanut. Sen kirjoittaja oli minulle samanlainen kuin minäkin: hänellä oli lähde, ja minullakin oli lähde.
Minun mummmoni laittoi aina puhtaan esiliinan, kun lähdettiin lähteelle... lue lisää

Runebergin kotimuseo Porvoossa (kuviani ja selostus)

keskiviikkona, lokakuuta 30, 2013

Olin Sea Horsessa tiskaamassa

24480028 by Brin d'Acier
24480028, a photo by Brin d'Acier on Flickr.
Kauan sitten ensimmäisenä opiskeluvuonna asuin alivuokralaisena osoitteessa Iso Roobertinkatu 17-19. Kevättalvella rahani olivat jo lopussa, minulla oli vain vuokrarahat jäljellä. Tein kaikenlaisia tilapäistöitä, joita opiskelijoiden työnvälitys järjesti. Siihen aikaan opiskelijat joutuivat kustantamaan opintonsa vanhemmilta saaduilla rahoilla, lainoilla tai omilla ansiotuloillaan.

Eräänä päivänä julistin innoissani vuokraemännälleni, että aion ruveta hankkimaan rahaa olemalla tiskaajana ravintolassa. Kun vielä kerroin, että ravintola oli Sea Horse, vuokraemäntäni oli kauhuissaan. Mutta vuokraisäntäni, juuri eläkkeelle jäänyt varatuomari vain nauroi ja sanoi: Ennustan, että neiti kestää siellä yhden illan.

Sea Horse on Vuorimiehenkadun ja Kapteeninkadun kulmassa pienen puistikon vieressä. Ravintolan ulkopuolella on seinässä koristeena kaksi valkoista merihevosta.

Ravintolan keittiö oli järkytys. Se oli täynnä ihmisiä, astioita, tuoksuja ja melua. Minun työpisteeni oli ison tiskausaltaan ääressä, jossa pesin laseja. Vaivuin itsesääliin jo muutaman tunnin jälkeen. Se väheni vain silloin, kun näin vielä kurjemman kohtalon.

Ihan niin kuin suoraan Dickensin romaanista hento nuori nainen raaahasi isolla peltisangolla hiiliä kellarista. En vieläkään tiedä, mihin hiiliä käytettiin, nähtävästi uunien ja hellojen lämmittämiseen.

Yhden illan jälkeen olin ihan poikki ja kerroin, etten tulee enää sinne töihin. Sitä ei ihmetelty. Ehkä tiskaus sujui minun kaltaisteni yhden illan tiskaajien avulla. Astianpesukoneita ei siinä ravintolassa minun nähdäkseni ollut, vaikka niitä oli jo ainakin Yhdysvalloissa. Sellainen oli perheellä, jossa olin ollut AFS-vaihto-oppilaana pari vuotta aikaisemmin.

Kuva: Matti Amnell (Jr.)
Alla: Anna Amnell 2015

IMG_0027

perjantaina, tammikuuta 11, 2013

Kerran pikkukaupunkilainen, aina pikkukaupunkilainen

DSC06450

Kommentti Arleenan blogiin:

Hauskaa, juuri tuollaista on pikkukaupungissa eläminen.

Totuin koululaisena siihen, että kaikki oli ihan vieressä. Vain rautatieasemalle oli pikkuisen pitempi matka. Kun muutin Helsinkiin opiskelemaan, sain opiskelija-asunnon ihan keskustasta, ja "pikkukaupunkielämä" Helsingin keskustassa on ollut normaali elämäntapani vuosikymmenet.

 Tunnen olevani nykyään kuin maanpaossa tai karkotettuna, kun piti muuttaa hirveän kauas: Töölöön Oopperan kohdalle. Teimme Ullanlinnassa ja Rööperissä asuessamme Töölönlahdelle eväsretkiä sorsia ruokkimaan. Täällähän olikin kauan vain soita ja kallioita ja muutama huvila. Minusta olisi luonnollista asua Aleksanterinkadun varrella. LOL

Ihminen on luonnostaan pikkukaupunkilainen. On todettu, että new yorkilaisetkin liikkuvat enimmäkseen omassa kaupunginosassaan. Kinkunmuotoinen keskiaikainen kaupunki oli kooltaan täydellinen. Sen ympäri käveli tunnissa lönkytellenkin. (Nyt tuli  kirjoitus kommentin sijasta)

Lisäys:
Valokuvassa Koulupuisto Ratakadun ja Korkeavuorenkadun kulmassa. Oikealta alkaa Ullanlinnnakatu.
Piirustuksessa Koulupuisto on keskellä vasemmalla, se näkyi olohuoneen ikkunasta.

Isoisäni sisarella oli asunto Ratakadulla, ja siellä ukki kävi tuodessaan suksia Helsinkiin myytäväksi, kerran Stockmannillekin suksinäyttelyyn. Kulman takana Pikku Robertilla oli opiskelija-asunto, jossa asuimme nuorena parina, lähellä Isolla Robertilla ensimmäinen opiskelija-asuntoni, mäellä Johanneksen kirkon vieressä asuimme koko perhe 20 vuotta. Pakostakin tuntuu siltä, että pitäisi palata Helsingin juurilleni. Vuokralla asujana on paljon vapaampi liikkumaan kuin ne, jotka hankkivat omistusasunnon.

tiistaina, lokakuuta 02, 2012

Iso Roobertinkatu 17-19. 100-vuotiaan talon historiikki



Ensimmäinen asuntoni Helsingissä oli  Pöllön korttelissa, opiskelijaboksi, pieni palvelijanhuone suuressa asunnossa talossa, jonka osoite on Iso Roobertinkatu 17-19.  Samalla paikalla olevassa puutalossa asuivat Runeberg, Snellman ja Cygnaeus. Tästä 100-vuotiaasta rakennuksesta (Estlander 1912)  on ilmestynyt kaunis historiikkki. Kirjoittaja Tero Halonen on filosofian tohtori ja historiantutkija Helsingin yliopistossa. Minuakin pyydettiin muistelemaan.

Kaupunkitutkimusseuran sivuilla Tero Halonen kirjoittaa:
"Yhteisöllisyys rakentuu yhteisistä kokemuksista ja muistoista. Siksi asunto-osakeyhtiöt haluavat vaalia menneisyyttä myös talohistoriikkiprojektien avulla. Historiikkihankkeiden tavoitteena on selvittää talojen menneisyyttä, taloyhtiöiden perustamista, talojen rakentamista, asukkaita ja osakkaita sekä elämää vuosikymmenien aikana talossa sekä talon korjauksia ja tapahtumia. Tavoitteena on ollut saada asukkaat ja osakkaat näkemään kotitalojensa menneisyyden eri kerrostumia sekä ketkä ovat aikaisemmin asuneet huoneistoissa ja miten he ovat asuneet."

1900-luvun alussa tämän rakennuksen paikalla oli kodikkaita puutaloja, joissa on ikkunoissa pitsiverhot. Historiikissa on heti alussa Signe Branderin kuva silloisen puutalon pihasta, jonne maidonmyyjä on tuonut tonkkansa hevosrattailla. Vanhat valokuvat havainnollistavat monin tavoin laitakaupungin elämää yli 100 vuotta sitten.

Kirjassa voi seurata Punavuoren ja Ison Roobertinkadun kehitystä välillä vaarallisenakin pidetystä Rööperistä trendikkääksi asuinalueeksi. Löysin kuvan nuoresta Ymär Abrahaminista kangaskaupassaan 1920-luvulla saman kadun varrella.  Sama kangaskauppa toimi vielä 1960-luvullakin. 

Iso Roobertinkatu on ollut ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeenkin mukana elämässäni. Kun asuin mieheni kanssa ensimmäisessä kodissamme Pikku Roobertinkadulla, saatoimme kuulla sunnuntaiaamun hiljaisuudessa, kuinka raitiovaunu kaarsi Isolle Roobertinkadulle kodikkaan naristen. 

Kahden vuosikymmenen ajan asuimme yhden korttelin päässä Korkeavuorenkadulla ja asioimme usein Isolla Roobertilla, sillä siellä oli pankkimme, sinne tuli postia R-kioskiin ja siellä ovat edelleen tutuiksi tulleet kirpputorit. Raitiovaunu on kadonnut ja tilalla on kävelykatu. 

Iso Roobertinkatu 17-19

Lue Samalla tontilla Runebergin kanssa.

Nostalgiakollaasini (linkissä iso koko) kuvat: ylin ja keskimmäinen kuva ovat Tero Halosen kirjan kannesta, oikeassa alanurkassa osaa aukemaa, jossa yhtenä talon asukkaista kerron muistojani. Alhaalla vasemmalla äskettäin kuvattu talon kaunis rautaportti. Kirjan kuvan molemmin puolin "kirsikka kakussa",  äskettäin kuvatut mainosjulisteet. Ne ilmestyivät ensi kerran Helsinkiin vuonna 1959, jolloin muutin tuohon kauniiseen taloon. Julisteet teki 1970-luvun Suomenlinnan ajan ystävämme Erik Bruun. Hänen julisteensa olivat olennainen osa 1960-luvun Helsinkiä, uutta kotikaupunkiani.
Erik Bruun: Jaffa Palmu sininen 1959

tiistaina, tammikuuta 25, 2011

Jugurttimuisto


Söll_2009_June_146, originally uploaded by Brin 
Ensimmäinen opiskelija-asuntoni oli pieni palvelijanhuone Rööperissä vanhan ruotsinkielisen pariskunnan suuressa asunnossa. Vaikka huoneeni oli keittiön vieressä, en saanut laittaa keittiössä muuta kuin teetä, enkä uskaltanut laittaa sitäkään, kun en ollut nähnyt koskaan aikaisemmin kaasuhellaa.

Olin yleensäkin täysin tietämätön kaikissa Helsingissä elämiseen liittyvissä asioissa. Vaikka olin ollut vuoden Amerikassa [vaihto-oppilaana], matkustanut laivalla Atlantin yli, asunut viikon New Yorkissakin ja käynyt Empire State Buildingissä, en osannut ajaa Helsingissä raitiovaunulla. En tiennyt, kummasta päästä piti nousta sisälle ja missä piti maksaa. Kysyminen olisi paljastanut maalaismaisuuteni, joka oli häpeällistä Helsingissä.

Podin jatkuvaa rahapulaa, mutta jos sattui olemaan rahaa, kävin kadun toisella puolen kauppahallissa ostamassa jotain syötävää, yleensä ranskanleipää, sillä se oli tarpeeksi halpaa. Eräänä päivänä näin hallissa kaksi laihaa ranskankielistä nuorta naista, jotka ostivat kumpikin pienen pahvipurkillisen jotain ruokaa, josta he käyttivät nimeä 'yoghurt'. He olivat nähtävästi myös kovin nälissään, sillä he avasivat purkin ja joivat tuota valkeaa piimältä vaikuttavaa mutta oudolta tuoksuvaa ruokaa. Kesti varmaankin useita vuosikymmeniä ennen kuin maistoin jugurttia.

Kauan oli kestänyt jugurtin tulo Suomeen. Jugurttia on nimittäin käytetty jo noin 3400- 2000 eKr. Plinius vanhempi (23-79 jKr) kirjoitti jo siitä. Venäläinen lääketieteen Nobel-palkinnon saanut Ilja Metsnikov (1845-1916) toi terveellisen jugurtin eurooppalaisille.

Iso Roobertinkatu 17-19. 100-vuotiaan talon historiikki

P.S. Asuntoni osoite oli Iso Roobertinkatu 17-19, sama paikka, jonka pienessä piharakennuksessa asuivat 1800-luvulla opiskelijat Cygnaeus, Snellman ja Runeberg, jotka potivat myös jatkuvaa rahapulaa. Maitotuotteita käyttivät 1800-luvun opiskelijatkin, sillä tiedetään, että Cygnaeukselle ei ollut muita "huonekaluja" kuin maitoastia, kirjoja ja matkalaukku. Yhdellä pojista taisi olla jopa tuoli, jota käytettiin vuorotellen.

keskiviikkona, maaliskuuta 24, 2010

Kodit: Suomenlinna, Punavuori, Kaartinkaupunki, Ullanlinna, Eira

my-neighbourhoods-Helsinki

Vasemmalla Suomenlinnnan kodin Nooakin arkin ovi ja itse talo kirkkopuiston puolelta sekä Korkeavuorenkadun kodin ikkunasta nähtyjä 1800-luvun rakennuksia

Seuraavissa linkeissä kaksi erikoislaatuista tarinaa opiskeluajoiltani! Ensimmäinen opiskelija-asunto Helsingissä oli palvelijanhuone ruotsinkielisen varatuomarin perheessä Punavuoressa Pöllön korttelissa. Näin ikkunasta sisäpihalle, jossa oli sijainnut 1800-luvulla pieni puurakennus, jossa asuivat opiskeluaikanaan myös Runeberg, Snellman ja Cygnaeus. Runeberg kirjoitti mm Saarijärven Paavon siella asuessaan.


Iso Roobertinkatu 17-19. 100-vuotiaan talon historiikki

Iso Roobertinkatu 17-19 (kirjoitukseni talohistoriikissa)
Arkkitehti Gustaf Estlander, rakennusvuosi 1912. Lue myös: Kun myrsky riehui Rööperissä. Erikoislaatuinen tarina tämäkin monessa mielessä.

Oman perheen ensimmäinen koti oli Pikku-Konviktin opiskelija-asuntolassa Kaartinkaupunginosassa Ruutanan korttelissa.
Pieni Roobertinkatu 4-6, arkkitehti G.W. Nyberg, rakennusvuosi 1911.

Asuimme kolme vuotta Suomenlinnassa Nooakin arkki-nimisessä 1760 valmistuneessa kivitalossa. Lue Koti Suomenlinnassa 1970-luvulla (Kirjoituksessani on linkki Nooakin arkin restaurointisivuun)
Kuviani

Asuimme pari kolme vuotta myös Tehtaankadulla Lars Sonckin ja Arvo Muroman suunnittelemassa rakennuksessa Punavuoressa korttelissa 233. Rakennus on valmistunut vuonna 1935, ja tyyli oli karu. Modernismi oli vallannut arkkitehtuurin.

Kadun toisella puolen on Eira, ja vastapäätä korttelissa 218 kaunis Italian suurlähettilään residenssi. Arkkitehti Gustaf Estlander, rakennusvuosi 1912.

Meidän asuessamme Ullanlinnassa Korkeavuorenkadulla Sillin korttelissa lähellä oli monia 1800-luvulla rakennettuja kauniita taloja, esimerkiksi 1888 valmistunut Ohrana Punanotkonkadun ja Korkeavuorenkadun kulmassa Kultakalan korttelissa. Arkkitehti oli Axel Högberg.
Korkeavuorenkadun toisella puolella Kultakalan korttelissa on Karl Hård af Segerstadt ja Bertel Jungin suunnittelema Kihlmanin talo (1898).

Sillin korttelissa on myös kaunis vihreä talo, "Korkeavuori" (Vilho Lekman, 1908)

keskiviikkona, huhtikuuta 19, 2006

Näkemiin Rööperi, tervetuloa koko Helsinki

Opiskelin ensimmäisen syylukukauden ahkerasti, sillä tiesin, että sitä lystiä, kokopäiväopiskelua, ei kestäisi kauan. Rahat olivat vähissä. Kevätlukukaudella olinkin jo vähän väliä jossain työssä. Helpoin työ oli olla Teknillisen korkeakoulun koehenkilönä Otaniemessä.

Meitä oli kaksi naista yhtä aikaa lattialämmityksellä lämmitetyssä huoneessa. Yksi tunti piti kävellä, yksi loikoilla sängyn päällä ja kolmas lukea. Välillä oli psykologisia kokeita. Yhtä helppoa oli istua leipäkaupassa ja laskea, mitä leipiä ihmiset ostivat.

Pääsiäispostin lajittelu oli kovaa työtä. Juhavan kynttilätehtaassa oli taas hauskaa, sillä melkein kaikki työntekijät olivat opiskelijoita, ja tehdas oli omakotitalossa. Taideopiskelijoilla oli kunnia maalata joulupukki- ja saapaskynttilöitä, me muut kaadoimme talia muotteihin.

Oudoin oli työni ravintolassa tiskaajana. Kun kerroin vuokraemännälle ja vuokraisännälle, että aion ruveta hankkimaan paljon rahaa tiskaajana, vuokraisäntä purskahti nauramaan: Voin lyödä vetoa, että neiti kestää vain yhden illan. Hän oli oikeassa. Se oli orjatyötä. Ei ollut hetken lepoa. Surkeinta oli kuitenkin sillä tytöllä, joka raahasi koko yön hiiliä kellarista kahdella peltisangolla. Aina sen jälkeen olen tuntenut oloni vaivautuneeksi ravintoloissa ajatellessani sitä valtavaa työmäärää, mitä keittiön puolella tapahtuu. Tiskaamiskokemus valmisti minut kirjoittamaan Edwardin ajan "kahden kerroksen" elämästä.

Huomasin, että vuokra oli liian korkea yksin asuessa. Niinpä kun luokkatoverini pyysi minua asumaan kanssaan Arkadiankadulla, olin valmis muuttamaan. Siinä vaiheessa olin jo kokopäivätyössä Stockmannin huonekaluosastolla. Opinnot piti sovittaa työhön. Ei aineita, joissa on paljon luentoja (ranska) vaan sellaisia, joista selviää tenttimällä (sosiologia ja estetiikka).

Elämä muuttui kuitenkin miellyttäväksi, sillä poikaystäväni tuli myös Helsinkiin opiskelemaan. Alkoivat romanttiset iltakävelyt, joilla Helsinki tuli tutuksi. Elokuvissa käyminen jatkui samalla kaksi elokuvaa viikossa tahdilla, johon olimme tottuneet koulukaupungissa - ja avautui uusi maailma: teatterissa käyminen.

Elämämme parhaat teatterimuistot ovatkin niiltä vuosilta, sillä legendaarinen Eino Kalima ohjasi Kansallisteatterissa. Meistä tuli Tsehovin ihailijoita ja päätimme kumpikin suorittaa venäläisen kirjallisuuden, minä loppututkintoa varten, mieheni huvikseen. Toinen opiskeluvuosi oli alkanut optimistisella mielellä.
Iso Roobertinkatu 17-19

Kun myrsky riehui Rööperissä

Iso Roobertinkatu 17-19. 100-vuotiaan talon historiikki

Katso karttaa. Punavuori.

Ensimmäisen opiskelija-asuntoni vuokraisäntä varatuomari Väinö Huttunen oli jäänyt eläkkeelle vähän ennen minun Helsinkiin tuloani. Hänellä kävi asiakkaita kotona työhuoneessa, jota he olivat ennen vuokranneet opiskelijoille ja joka oli luvattu minullekin edellisenä talvena. Jos olisin asunut minulle luvatussa huoneessa, olisi suhde tähän pariskuntaan jäänyt paljon etäisemmäksi. Olisihan minulla ollut oma ulko-ovi ja olisin ollut muutenkin erillään perheen varsinaisesta asunnosta.

Kun heräsin aamuisin Iso Roobertinkadun pienessä palvelijanhuoneessa, kuulin ohuen seinän läpi, kun varatuomari luki vaimolleen ääneen Hufvudstadsbladetia. Hänellä oli kaunis ja selvä ääni. Sitä oli mukava kuunnella. Perheessä kävi merkittäviä vieraita ja kuulin sinä talvena ohuen oven läpi vähän matkan päässä olevasta salista muun muassa ensimmäiset sisäpiirijuorut Urho ja Sylvi Kekkosen perhe-elämästä.

Vuokraisännän ja vuokraemännän suhtautuminen minuun oli tavallisimmin kohteliaan etäistä, mutta toisinaan jopa sydämellistä. Perheen ainoa poika oli kuollut ja rouva Huttunen kohdisti minuun ajoittain äidillistä huolenpitoa, jota en osannut aina arvostaa.

Pahin ristiriita meidän välillämme syntyi meidän hyvien ominaisuuksiemme tähden, heidän huolehtivaisuutensa ja minun sikeäunisuuden vuoksi - ja aivan poikkeuksellisen tilanteen tähden.

Kun heräsin eräänä aamuna heinäkuun loppupuolella, melkein törmäsin herra ja rouva Huttuseen, jotka olivat odottamassa minua oveni takana.
- Pelkäsikö neiti yöllä! huudahti rouva heti alkuun ja katsoi minua suurin silmin.
- Ai pelkäsinkö? kysyin ällistyneenä. Pariskunta näytti jotenkin vauhkolta.
- Me ajattelimme tulla lohduttamaan neitiä, ettei neidin olisi tarvinnut olla yksin, rouva jatkoi.
- Minä en ymmärrä, mistä te puhutte, sanoin edelleen ällistyneenä melkein nauraen, ja silloin pieni ja hento vuokraemäntäni raivostui ja huusi minulle:
- Ei ole kaunista, että neiti valehtelee vanhoille ihmisille.
Siinä vaiheessa vuokraisäntä puuttui puheeseen:
- Yöllä oli harvinaisen kova ukonilma. Emme pystyneet nukkumaan ollenkaan.
- Minä en kuullut mitään, sopersin.
- Kukaan ei voi nukkua sellaisena yönä, sanoi rouva Huttunen loukkaantuneena ja juoksi pois itkien. Valvottu yö oli liikaa hänelle.

Minusta vaikutti siltä, että he eivät uskoneet koskaan, että olin voinut nukkua niin sikeästi. Tuo yö oli ollut todellakin poikkeuksellinen. Kun menin ulos, ihmiset puhuivat ryhmissä ukkosesta, kadulla oli vieläkin valtavia kattopellin paloja ja katu oli haljennyt yhdestä kohti.

"ANKARA UKONILMA UUDELLAMAALLA. Heinäkuun 25-26 päivien välisenä yönä raivosi Uudellamaalla ankara ukonilma, jonka aikana salamointi oli harvinaisen voimakasta. Nurmijärven geofysikaalisessa observatoriossa rekisteröitiin rajuilman aikana elektronisella salamanlaskijalla 1780 iskua ja ilmiön ollessa voimakkaimmillaan havaittiin yli 100 salamaa minuutissa. (Myöhemmin lukemiksi on ilmoitettu 2807 iskua).
Ukkonen riehui voimakkaimpana Helsingissä ja herätti erikoista huomiota sen vuoksi, että se alkoi juuri geofyysikkokongressin avajaispäivänä juhlaillallisten aikana, joten lähes 2000 geofyysikkoa eri puolilta maapalloa sai tilaisuuden seurata tätä mahtavaa luononilmiötä.
Ukonilma syntyi lämpimässä ja harvinaisen kosteassa kaakkoisessa ilmavirtauksessa. Kun ilmamassan tasapainotila oli hyvin epävakaa, syntyi siinä voimakkaita nousevia ilmavirtauksia, jotka aiheuttivat voimakasta ukkospilvimuodostusta salamoineen ja rankkasateineen.
Helsingissä mitattiin ukkosen aikana 88 mm sadetta eli enemmän kuin normaalisti koko elokuussa. Sade oli ajoittain niin rankkaa, että viemäriverkosto ei ehtinyt niellä vettä ja kaduille muodostui paikoin ½ metrinkin paksu vesikerros. Vesi nousi Vantaanjoessa 60 cm.
Rajuilma katkaisi pääkaupungin sähkönjakelun koko yöksi sekä aiheutti runsaasti vesivahinkoja, liikennehäiriöitä ja tulipaloja."

tiistaina, huhtikuuta 18, 2006

Iso-Robertinkatu 17-19

Iso Roobertinkatu 17-19. 100-vuotiaan talon historiikki

Ensimmäinen osoitteeni Helsingissä oli Iso Roobertinkatu 17-19. (linkki uusittu) Vuokraisännälläni, eläkkeellä olevalla varatuomarilla oli iso asunto, josta minulle oli vuokrattu pieni palvelijanhuone keittiön vierestä. Olin oikein tyytyväinen, sillä minulla oli opiskelija-asunto keskustassa, kävelymatkan päässä yliopistolta. Vasta myöhemmin sain tietää, että talo oli historiallisella paikalla.

www.runeberg.net kertoo, että "Runebergin ensimmäinen asunto [vuonna 1828] oli pienessä puutalossa, joka sijaitsi pihan puolella Iso-Roobertinkatu 17:ssä. Talon omisti kirvesmies Bergman. Kolmen huoneen asunnossa asui samaan aikaan Fredrik Cygnaeus ja joitakin viikkoja myös J.W. Snellman ennen lähtöään kotiopettajaksi Vihtiin. Iso-Robertinkadulla Runeberg kirjoitti muun muassa runot "Saarijärven Paavo" ja "Tuli tyttö luota armahansa".

Snellmanin kohdalta löytyy jopa kuva siitä romanttisen näköisestä puutalosta, jossa nuo tulevat suurmiehet asuivat. Asuntona oli heillä sali ja kaksi kamaria. Cygnaeuksella ei ollut muita huonekaluja kuin maitoastia, kirjoja ja matkalaukku, ja hän asui sen vuoksi Runebergin huoneessa. Tarmokas Snellman oli tuonut mukanaan tuolin, jotta voisi istua Cygnaeuksen huoneessa silloin kun Runebergillä oli oppilaita.

Tietämättömänä historian siipien havinasta katsoin usein pienen huoneeni pienestä ikkunasta asvalttipihalle. Siellä kasvoi yksi ainoa puu, josta saatoin nähdä vuodenaikojen vaihtumisen. Huoneessa oli vuode, pieni työpöytä ja vaatekaappi. Olin vaihtanut seinällä riippuneen taulun värikkääseen julisteeseen, mistä vuokraemäntäni oli kovin loukkaantunut.

Poikaystäväni oli sotaväessä, joten elämä oli aika tylsää. Jos en lukenut tentteihin, menin kaupungille kävelylle tai savolaiseen osakuntaan, jossa sai ilmaiseksi teetä ja pullaa.

Jäin seuraavaksi kesäksikin Helsinkiin, kun sain hyvn palkattua työtä Stockmannilta. Kesäsunnuntaisin Helsingin keskustassa oli vielä hiljaisempaa kuin nykyään juhlapyhinä. Tuntui siltä, että kaikilla oli kesähuvila tai he häpesivät sitä, ettei huvilaa ollut ja pysyttelivät sisällä.

Olin jälleen aikaisin sunnuntaiaamuna yksin kävelyllä Aleksilla ja tutkin tapani mukaan näyteikkunoita. Koko katu oli tyhjä. Olisin voinut kuvitella olevani ainoa ihminen maailmassa. Juuri silloin minun siinä seisoessani putoaa taivaalta eli korkean liiketalon katolta viereeni tiiliskivi. Se on silmänräpäyksessä muutaman kymmenen senttimetrin päässä minusta kadulla. En ehtinyt edes huudahtaa.

Kun jotain oikein järkyttävää tapahtuu, sitä ei uskalla ajatella sillä hetkellä. Sitä pohtii vasta myöhemmin. Toisinaan tuo tapaus tulee mieleeni ja kuulen kiven iskeytyvän katuun ja näen nuoren itseni seisovan nälkiintyneen laihana ja hämmentyneenä tyhjällä kadulla, joka on taas hiljainen.

Katso karttaa. Punavuori.

(Ison Roobertinkadun nimen oikeinkirjoitus horjuu. Runeberg-sivullakin se esiintyy sekä yhdellä että kahdella o-kirjaimella. Olen laittanut kadun nimen muotoon Iso Robertinkatu otsikkoon, sillä tällä muodolla löysin Runeberg-sivun netistä.)