Näytetään tekstit, joissa on tunniste Agatha Christie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Agatha Christie. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, toukokuuta 12, 2010

Punakukkainen hevoskastanja ja hillityt kroatialaiset

Kun saavuimme lentoasemalta ensimmäiseen matkakohteeseemme Kroatiassa, hehkuvan sinisenä säteilevän Adrianmeren rannalla sijaitsevaan Splitiin, näimme heti punakukkaisen hevoskastanjan. Tämä yksilö on kuitenkin kuvattu Zagrebin rautatieaseman lähellä kuuluisan Hotel Esplanaden edessä. Tänään matkustamme junalla Serbian pääkaupunkin Belgradiin. Junalla matkustaminen on täällä halpaa. Jos ostaa ensimmäisen luokan lipun, voi levittäytyä omaan, yleensä tyhjään neljän hengen osastoonsa ja ottaa päivätorkut, jos ei halua katsella maisemia. Matkatoveri voi herättää, jos jotakin erikoista on tulossa.

Vietämme kuntoilulomaa, sillä kävelemme tuntikausia, ravaamme ylös ja alas portaita, niitä täällä riittää. Monta kertaa päivässä istumme ulkoilmakahviloissa. Syömme yleensä keittoja ja salaatteja. Yleensä tarjolla on kuitenkin vain kahvia, teetä ja viiniä. Vesipullo tuodaan aina pöytään, ollaanhan lämpimässä jsa näin toukokuussakin väliin helteisessä ilmastossa.

Täällä tulevat katukahviloihin aamulla eläkeläiset tapamaan ystäviään, päivällä ruokatuntia tai siestaa viettämässä olevat ihmiset ja iltapäivällä koululaiset. Myöhään illalla näkee kaikenikäisiä. Nuoriso on Zagrebissa yleensä rauhallista ja kohteliasta, emmekä ole nähneet täällä yhtään juopunutta ihmistä, vaikka viiniä myydään ruokakaupoissa. Koko matkan aikana olemme nähneet vain yhden ainoan juopuneen, pultsarimaisen miehen Ljubljanan keskustassa. Jostain syystä tuli kotimaa mieleen.
Posted by Picasa

Hotel Esplanade, Zagreb

Hotel Esplanade, Zagreb

Photo: Anna Amnell
Zagrebin rautatieaseman lähellä on Hotel Esplanade, nykyään The Regent Hotel Esplanade, jossa yöpyi Idän pikajunan loistoaikoina muiden muassa Agatha Christie mennessään tapaamaan Mesopotamiassa asuvia ystäviään. Mentyään naimisiin arkeologi Mullivanin kanssa Christie matkusti usein tämän pitkän junamatkan.

Hotelli on niin kallis, että emme ole raskineet mennä sinne edes yhdeksi yöksi. Toiveena on käydä siellä tämän matkan aikana aamiaisella tai teetä juomass, jotta voisimme töllistellä hienoa hotellia.
Täällä on kokonainen kansio kuvia tästä ihanasta hotellista. Kävimme juomassa teetä. Se oli paljon halvempaa kuin Helsingissä, ja toivoimme, että olisimme käyneet siellä useammin.

keskiviikkona, joulukuuta 09, 2009

Agatha Christie: Salainen vastustaja



Luen Agatha Christien 1920-luvun kirjoja. Agathan omistuskirjoitus ensimmäiseen niistä: To all those who lead monotonous lives in the hope that they may experience at second-hand the delights and dangers of adventure.

Agatha Christie: The Secret Adversary (1922, suomeksi Salainen vastustaja 1974 WSOY)

Maailman suurin valtamerihöyrylaiva Lusitania oli tulossa ensimmäisen maailmansodan aikana keväällä 1915 New Yorkista Liverpooliin, kun saksalainen sukellusvene ampui siihen kaksi torpedoa. Laiva upposi, ja yli 1000 henkilöä kuoli. Tämä dramaattinen tapahtuma on lähtökohtana Agatha Christien kirjalle The Secret Adversary. Miesmatkustaja luovuttaa salaisia asiapapereita nuorelle naiselle, jonka hän uskoo pelastuvan laivasta, sillä naiset ja lapset laitettiin siihen aikaan ensimmäisinä pelastusveneisiin. Nuori Jane Finn pelastuu, mutta katoaa jäljettömiin.

Viisi vuotta myöhemmin sodasta palannut Thomas Beresford ja hänen lapsuudenystävänsä Prudence Cowley, myöhemmistäkin kirjoista tutut Tommy ja Tuppence, perustavat rahapulassaan yhteisen yrityksen Nuoret seikkailijat. He saavat ensimmäiseksi tehtäväkseen Lusitaniasta pelastuneen Jane Finnin etsinnän. Huhutaan, että Englannissa on vallankumouksellisia, jotka koettavat saada haltuunsa nuo salaiset asiapaperit. Maa on vaarassa.

Etsijöihin liittyy Jane Finnin serkku, nuori amerikkalainen monimiljonnääri. Kirjassa mainitaan poliisi nimeltä Japp. Vehkeilyjen takana on salaperäinen Mr. Brown, jonka henkilöllisyyden paljastuminen on aikamoinen yllätys. Kirjasta tehtiin jo 1920-luvulla mykkäelokuva. Lue lisää muutakin Agathasta.

On hätkähdyttävää, kuinka aito agathachristiemäinen tunnelma vallitsee jo näissä nuoren Agathan kirjoissa. Hänen ensimmäisestä kirjastaankin sanottiin, että ainoa vika on se, että se on melkeinpä liian täydellinen.

Voit lukea kirjan The Secret Adversary (1922) ilmaiseksi täältä samoin Gutenbergistä. (Myös Stylesin tapaus samoilta sivuilta)

tiistaina, syyskuuta 09, 2008

Mies Hercule Poirot'n takana

Me tunnemme naisen Hercule Poirot'n takana, Agatha Christien. Mutta millainen onkaan David Suchet (valokuva), mies joka on ainoa oikea Hercule Poirot useimpien katsojien mielissä ja joka oli paras Poirot myös Agatha Christien mielestä?

Olet nähnyt Suchet'n valokuvan ja nyt voit kuulla Suchet'n puhuvan sekä normaalilla David Suchet -brittiaksentilla että huolella opettelemallaan Hercule Poirot-aksentilla. Ja niin kuin ehkä arvaattekin, hänellä on pehmusteita ("my armadillo suit"). Ne luovat pyylevän Poirot'n, joka on uimarannallakin täysissä varusteisssa: puku, liivit, tyylikäs paita ja solmio, huolellisesti kiillotetut kengät, asuun sopiva hattu, napinlävessä elävä kukka tai belgialaiselta nuoruudenaikaiselta ihastuksenkohteelta saatu kukkakoru.

David Suchet (lue Wikipedian artikkeli) on latvianjuutalaisen lääkärin ja englantilaisen näyttelijättären poika. Äidin puolelta hänen esivanhemmissaan oli ranskalaisia. Suchet on lyhennetty nimestä Suchedowitz.

Suchet oli Aslanin ääni englantilaisessa Narnia -TV-sarjassa. Se sopii hänen maailmankatsomukseensa, sillä hän on tunnustuksellinen anglikaaninen kristitty ja on lukenut Luukkaan evankeliumin äänikirjaksi, joka on hyvin suosittu. Shakespeare-näyttelijä ja TV-sarjan Poirot David Suchet on aateloitu.

Minua Hercule Poirot kiehtoo kovasti, koska hän muistuttaa kovasti isoisääni. Hän oli myös pieni kooltaan kuten Poirot, hymyilevä ja ystävällinen mies. Monet ilmeet ovat samanlaisia.

torstaina, syyskuuta 04, 2008

Idän pikajuna: pysäkkinä Zagreb



Hotel Esplanade, Zagreb

Miltei vastapäätä Zagrebin rautatieasemaa keskuspuiston varrella on kaupungin hienoin hotelli Hotel Esplanade, joka oli heti valmistuttuaan eli 1920-luvulta asti eräs Idän pikajunan pysähdyspaikoista.

Olimme vuosi sitten Zagrebissa ja koska asuimme sukulaisemme luona, yösijaa ei tarvinnut etsiä. Hotel Esplanade on viiden tähden hotelli, joten sinne ei olisi ollut varaa mennä asumaan.

Siellä ovat yöpyneet muiden muassa Charles Lindberg, Orson Welles (jolle on nimetty sviitti), Stewart Granger, Woody Allen, Lawrence Olivier ja Vivian Leigh, Elizabeth Taylor ja Richard Burton - ja Agatha Christie, jonka kirja "Idän pikajunan arvoitus" on tuttu myös elokuvista.

Vuonna 1929 länteen matkalla ollut Idän pikajuna juuttui viideksi päiväksi lumeen 130 kilometrin päässä Istanbulista nykyisen Çerkezköyn kohdalla. Tämä tapaus innoitti Agatha Christien kirjoittamaan "Idän pikajunan arvoituksen".

Belgialainen Georges Nagelmackers perusti vuonna 1876 yhtiön, jonka makuuvaunuin ja ravintolavaunuin varustetut 1. luokan junat kulkivat Euroopassa. Yhtiön lippulaiva Idän pikajuna (Express d'Orient, myöhemmin Orient Express) alkoi kulkea kahdesti viikossa Pariisista Mustan meren rannikolle, josta höyrylaiva vei matkustajat Konstantinopoliin. Sinne oli suora yhteys jo vuodesta 1889 lähtien. Matka kesti 67,5 tuntia.

Ensimmäinen maailmansota keskeytti Idän Pikajunan toiminnan. 1920-luvulla vanhat puiset makuuvaunut ja ravintolavaunut korvattiin uusilla sinisen ja kullan värisillä teräsvaunuilla.



Zagrebin rautatieasema on ollut eräs Idän pikajunan pysäkeistä.
Sotien välillä toimi myös Simplon Orient Express reitillä Pariisi - Dijon - Lausanne - Milano - Venetsia - Trieste - Zagreb - Belgrad - Sofia - Istanbul. Time- lehti kertoo matkasta Idän pikajunalla vuonna 1935 ja dramaattisesta välikohtauksesta Zagrebissa.

Toinen maailmansota lopetti varsinaisen Idän Pikajunan toiminnan. Vuoden 1947 jälkeen Idän pikajunan korvasivat vähitellen Itä-Euroopan kommunistimaiden omat junat. Idän pikajuna kulki sen jälkeen vain lyhyempiä reittejä muualla Euroopassa.

Nykyään on mahdollista kulkea Idän Pikajunan reittiä monilla junilla.

Zagrebin asema esiintyy myös eräässä James Bond -elokuvassa, mutta ei näkyvissä todellisena, sillä sitä ei voinut elokuvan tekemisen aikoina kuvata. Aseman ruusunpunainen väri ei olisi sopinutkaan elokuvan karuun kohtaukseen kylmän sodan ajalta.

Agatha Christie matkustaa Idän pikajunalla British Museumin sivuilla oleva artikkeli kertoo, että kirjan syntymiseen vaikutti kirjailijan eräällä Orient Express -matkallaan kokema episodi: tulvan aiheuttama kahden päivän pysähdys Kreikassa ja junassa ollut kiinnostava kansainvälinen seurue.

keskiviikkona, heinäkuuta 25, 2007

Junat

junat12

Kuvassa on tyttäremme amerikkalaisen junan vieressä poseeraamassa, muistaakseni Washington DC:ssä. Emme matkustelleet Pohjois-Amerikassa junalla, mutta Eurooppaa kiersimme kuukauden Eurail-lipuilla kahtena kesänä.

Junalla matkustamista on pidetty vanhanaikaisena "mummojen", Miss Marplen elämäntyylinä, menneen maailman tapana liikkua paikasta toiseen. Agatha Christie itsekin kertoo muistelmissaan, kuinka vapautuneeksi ja itsenäiseksi hän tunsi itsensä saatuaan ajokortin ja oman auton. Mutta nimenomaan englantilaiset junat ovat sitä nostalgiaa, josta pidän. Katselemme usein Miss Marple, Hercule Poirot ja Sherlock Holmes -TV-sarjoja, joita olemme nauhoittaneet itsekin paljon.

Junalla matkustamisesta on kuitenkin tulossa uudenaikainen ja suositeltu tapa matkustaa, sillä se säästää luontoa. Englannin anglikaaninen kirkko on päättänyt, että sen työntekijät matkustavat aina kun mahdollisista junalla, myös ulkomaille. Suomesta en ole kuullut vastaavanlaista edes vihreiden taholta.

Parasta on, että junassa on mukavaa matkustaa. Voi lukea, tehdä käsitöitä tai nukkua jos ei keksi parempaa tekemistä. Maisemia ei voi katselle, sillä nykyiset junat kulkevat liian nopeasti. Edelleen toteutumaton haaveeni on matkustaa junalla Kiinaan. Jotkut tuttavat ovat tehneet sen matkan useitakin kertoja. Siihen asti voi vain muistella entisiä junamatkoja. En kuitenkaan niitä kovalla puupenkillä kahdeksan tuntia kestäneitä matkoja Savoon opiskeluaikana. Mieluummin vaikkapa tätä:

Aamulla varhain juna on pysähtynyt metsän keskelle. Ikkunasta näkyy puistomainen maisema, jossa on reheviä lehtipuita. Kaurisemo vasoineen on pysähtynyt katsomaan junaa. Tuo satumainen maisema on jäänyt mieleeni ihanteellisena. Jotain samaa saattoivat varmaankin kokea entisaikojen matkustajat jotka liikkuivat vaunuilla, ratsain tai kävellen halki Euroopan.

Täältä löytyy pitkä luettelo elokuvista, joissa juna on tärkeä. Trains in Movies.

maanantaina, kesäkuuta 25, 2007

Aamulla



aamulla, originally uploaded by amnellanna.
Juhannuskokko jäi näkemättä tänä vuonna. sillä kurkku oli kipeänä. Se meni ohi levolla. En valita, sillä mikään tämän kevään flunssista ei ole iskenyt meihin. Juhannus sujui hyvin kotonakin lukien ja uusia Agatha Christien Poirot- DVD videoita katsellen. Pidän niistä englantilaisista TV-sarjoista, jotka ovat taitavasti tehtyjä, joissa mikään ei riko tunnelmaa ja ajankuvaa.

lauantaina, kesäkuuta 09, 2007

Uusi Miss Marple -sarja



Minullekin tämän aikaisemman Miss Marple -sarjan Joan Hickson on paras Miss Marple. Tämä vastaa Agatha Christien kirjojen tunnelma.

Eilen nähtiin TV:ssä uuden Miss Marple sarjan toinen elokuva "Ruumis kirjastossa". Se oli hyppelehtivä ja pinnallinen. Juonessa pysyi kärryillä, kun muisti aikaisemman elokuvan samasta kirjasta. Miehet oli kuvattu suurin piirtein avuttomiksi idiooteiksi ja naiset bimboiksi. Miss Marplesta oli tehty variksenpelätin. Sääli Geraldine McEwania, jota verrataan "ainoaan oikeaan" Miss Marpleen Joan Hicksoniin, joka kuoli vuonna 1998.

Lisäksi elokuvan loppuun oli ympätty melodramaattinen lesbo-rakkaustarina, jolla ei ole mitään tekemistä Christien kirjan kanssa. Siitä on syntynyt kiivasta keskustelua Englannissa. Sanotaan, että Agatha Christien tytär pystyi suojelemaan äitinsä kirjoja, mutta tyttärenpoika ei onnistu siinä.

Onneksi olemme nauhoittaneet suurin piirtein kaikki Agatha Christien elokuvat, jotka olemme nähneet TV:ssä ja ostaneet Miss Marple DVD:t

Mathew Prichardin Agatha Christie -linkit

P.S. Luonnoksen tallentaminen ei onnistu. Melkein valmis juttu linkkeinen katoaa, joku vanhempi versio tulee esiin, mikä milloinkin. Ja varmaankin tämä kaikki näkyy haamupäivityksenä. Mitähän pitäisi tehdä?

torstaina, maaliskuuta 29, 2007

Miss Marple ja muut älykkäät neulojat



Shetlannin turpeen kerääjät neulovat kävellessään. Knitting images

"En ole koskaan ymmärtänyt miksi Agatha Christie keksi niinkin epäuskottavan hahmon kuin neiti Marple. Mummohan kutoo koko ajan ja on silti muka fiksumpi kuin muut henkilöt yhteensä", näin ihmettelee Tuomas Kiiltomadossa.

Neulominen on hyväksi aivoille. Ehkäpä siinä onkin yksi syy Miss Marplen älykkyyteen ja hyvään muistiin.

Neulominen on terveellistä, kirjoittaa Fiona Carter blogissaan.

Se vähentää stressiä. Neulomisasentokin on rentouttava. Kun keskittyy neulomiseen, unohtaa huolensa. Neulominen on meditaatiota, jota voi harjoittaa kenenkään ihmettelemättä vaikka matkalla.

Neulominen pitää vireänä. Kuten sanaristikot - ja ristipistojen ompeleminen - se treenaa aivoja. Ja se kasvattaa uusia aivosoluja ja vahvistaa entisten välisiä yhteyksiä. Se voi estää dementiaa.

Tuomaan epäily neulojien älynlahjoista ei ole ensimmäinen kirjallisessa maailmassa. Sanoihan jo teräväkielinen Edith Sitwell Virginia Woolfen olevan vain kaunis neuloja". (Virginia Woolf ja neulominen)

Virginia Woolf knitting (blogissa Blogging Woolf, uusi linkki)

lauantaina, maaliskuuta 10, 2007

Lauantai-ilta


DSC01707, originally uploaded by amnellanna.



Luen uusiopainosta Agatha Christien kirjasta The Murder of Roger Ackroyd. 2006 (1926).

Huomasin, että se on samalta ajalta kuin nykyisen asuntomme takka. Olen siivonnut tänään kaappeja ja polttanut takassa erään romaanikäsikirjoitukseni alkuversioita. Tulostan usein ja korjaan paperiversioon. Sitten laitan korjaukset koneelle ja tulostan taas. Yleensä käytämme tyhjät puolet muistiinpanojen ym kirjoittamiseen. Jos kirja on jo julkaistu, vien alkuversiot paperikeräykseen. Mutta tämä on eri juttu.

Mutta mieheni vei kirpputorille ison säkillisen vaatteita. Olen käytännössä vihreä: ei koskaan Suomessa asuessa autoa, minulla ei ole edes ajokorttia, lennän harvoin, käytän junaa ja raitsikoita, busseja ja laivojakin, ostan vaatteeni yleensä kirpputoreilta. Miksi en sitten äänestä vihreitä? Arvatkaa?

keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006

Pohdintaa kirjoittamisesta ja esikuvista


Kuva: Matti Amnell

Kirja-arvosteluja uusimmasta kirjastani on ollut vasta kahdessa lehdessä, mutta ne ovat olleet erittäin ilahduttavia. Ja tulihan niitä jo ennen joulua, vaikka kirja ilmestyi kovin myöhään kuvittajani ansiotyökiireiden vuoksi. Uusin arvostelu on IBBY Finlandin lehdessä, joka tuli tänään. Otteita arvosteluista on 1500-luvun blogissani Lucia Olavintytär.

Jouluiloa nuo kirja-arvostelut toivat.

Yhteen asiaan alan jo tottua. En pääse eroon L.M. Montgomerysta enkä Kaari Utriosta kirjojeni arvosteluissa. Ei minulla ole mitään heitä vastaan, vaikka omasta mielestäni he eivät ole olleet vaikuttajia.

Luin Montgomerya koululaisena ja kirjoitan Aurora-kirjoissa samasta aikakaudesta ja osittain samasta maastakin kuin Montgomery. Mutta Montgomery kirjoitti omasta aikakaudestaan ja lapsuutensa maisemista Prinssi Edwardin saarella. Minun on täytynyt tutkia 1900-luvun alkua kirjoista ja museoissa voidakseni kirjoittaa Torontosta, joka on kaukana Montgomeryn lapsuusmaisemista.

Kaari Utrio on tehnyt suuren työn keskiajan popularisoijana Suomessa. Sattumalta olen lukenut häntä erittäin vähän, osittain sen vuoksi, että olin poissa Suomesta 1980-luvulla, jolloin aloitin Aurora-kirjojen kirjoittamisen. En ole esimerkiksi vielä tänä päivänäkään edes nähnyt erästä kirjaa (Vendela), jonka sanotaan vaikuttaneen Aurora-kirjoihini.

1500-luvun kirjoissani nähdään myös samaa kuin Utrion kirjoissa. Se ei ole ollenkaan ihme, sillä olemme varmaankin lukeneet samat taustateokset siitä aikakaudesta.

Kiinnostavaa oli uusimmassa, Volotisen arvostelussa seuraava kohta:

"Lucia muistuttaa henkilönä erityisesti Kaari Utrion historiallisten romaanien naissankareita: hänellä on vammaisuudesta huolimatta opillista sivistystä ja vahva itsetunto. Hän joutuu jännittäviin olosuhteisiin ja vaaroihin, mutta pääsee samalla näkemään maailmaa." (Volotinen, Teresia, Virikkeitä 4/2006, 45.)

Olisiko tässä nähtävissä tietty feministinen ote? Ehkäpä. Olen lukenut liian vähän Utriota voidakseni sanoa enempää.

Jos Montgomery ja Utrio eivät ole olleet kirjallisia esikuviani, niin ketkä sitten. Englantilainen kirjallisuus on lähinnä minua: Jane Austen, A.S. Byatt, P.D. James, myös Agatha Christie ja Ellis Peters (Edith Pargate, varsinkin Veli Cadfael-sarja). Myös mieskirjailijat, vanhemmista E.M. Foster ja C.S. Lewis, nuoremmista Peter Ackroyd. Nuorempana suosikkejani olivat myös Tsehov ja Tolstoi.

Viime aikoina olen lukenut joitakin uudempia historiallisten romaanien kirjoittajia (Candace Robben, Philippa Gregory) ihan vain lajin vuoksi. Mutta suurimpia kirjallisia elämyksiäni ovat olleet viime vuosina jo mainitut Byatt ja Ackroyd, suomalaisista Liehun Helene ja Nummen Kiinalainen puutarha.

keskiviikkona, syyskuuta 07, 2005

Miksi siedämme tietokoneelta melkein mitä hyvänsä?

Siitä ei ole kauan, kun virkamiehet sanelivat kirjeensä sihteerille, joka merkitsi sen muistiin pikakirjoituksella ja sitten kirjoitti sen puhtaaksi kirjoituskoneella. Suurissa firmoissa oli kymmeniä konekirjoittajia. Nyt buddhalaisluostareissakin on tietokoneet.

Vielä 1970-luvulla tietokoneet olivat harrastelijoiden laitteita. Niiden kanssa piti näperrellä. Valtiovalloilla oli ollut tietokoneita toki aikaisemminkin. Ne olivat suuruudeltaan ja teholtaan aivan toista luokkaa kuin harrastelijan laitteet.

Mieheni vieraili kerran Kanadan valtion maanalaisessa atomibunkkerissa, jossa oli vielä 80-luvulla toiminnassa voimistelusalin kokoinen tietokone suunnattomine jäähdyttimineen. Nyt tietokone on tullut kirjan kokoiseksi ja on jokaisen ulottuvilla. Mutta helpottaako se elämää?

Johtavassa asemassakin olevat henkilöt käyttävät nykyään suuren osa päivästään sähköpostiin vastaamiseen ja raporttien kirjoittamiseen. Tietokone-ongelmat saattavat pysäyttää suuryhtiön toiminnan. Tietokonevirus voi tunkeutua lehtitaloon tai vakuutusyhtiöön.Tavallinen tietokoneen käyttäjä tuskailee jatkuvasti koneensa kanssa.

Emme sietäisi vastaavaa
miltään muulta kodinkoneelta.

Voisi sanoa, että tietokoneet ovat jääneet sinne 70-luvun tasolle. Niiden kanssa pitää näperrellä. Pitää olla asiantuntija, jotta selviää kunnolla. On kaksi ratkaisua. Ehkä kaikilla ei pitäisikään olla tietokonetta tai sitten pitäisi valmistaa helppokäyttöisiä malleja, joiden kanssa kuka hyvänsä selviää, joissa on vain perustoiminnat.

Pakostakin tulee mieleen 1900-luvun alku, jolloin herrasmiehet näpertelivät autojensa kanssa. Niissä ei ollut alussa edes jarruja. Ne kiisivät hulluina maiseman halki. Ne pysähtyivät keskellä katua tai metsätiellä. Piti astua ulos autosta ja alkaa veivata. Auto lähti liikkeelle, jos lähti. Autonomistajien piti palkata ammattitaitoisia autonkuljettajia.

Mutta auto vapautti ihmiset maantieteellisesti. Agatha Christie kertoo muistelmissaan siitä, miten hänen maailmansa avartui, kun hän hankki auton ja ajokortin. Samalla tavalla tietokone avartaa maailmaamme. Mutta valmis se ei vielä ole.

torstaina, elokuuta 11, 2005

Syksy on ihana, sillä se tuoksuu sikalalle ja väriliiduille

Ratsastuskoululla huivi päässä

Ratsastuskoululla Torontossa. Tytär otti ratsastustunteja.

Mieheni sanoo, että hän pitää syksystä, koska syksyn lehdissä on mukava sikalan tuoksu. Hänen kotonaan oli sikoja, ja hän kävi niitä ihailemassa lapsena. Sikojen ihailu on jalo harrastus. Sen tietää jokainen, joka on nähnyt telkkarista Agatha Christien murhajutun, jossa on erinomainen repliikki: “There’s a body in the library”. Tarinan aatelisherra marssii aina pahalla tuulella ollessaan kivääri olallaan muka metsästämään, mutta meneekin juttelemaan sioilleen.

Minulla syksy liittyy kouluun, alaluokkiin, jolloin nautti siitä, että pääsi taas kouluun. Minä halusin kouluun. Siellä oli paksuja väriliituja, joita ei saanut mistään muualta. Ne tuoksuivat hyvälle. Aikuisena tunnistin saman tuoksun työtoverini hajuvedestä. Se oli santelipuun tuoksu. Koulussa oli myös hauraita savunharmaita ja pastellinsävyisiä piirustuspapereita. Siellä harjoiteltiin näytelmiä joulu- ja kevätjuhliin, siellä laulettiin kuorossa itkettävän ihania lauluja ja siellä luettiin runoja.

Kävin kauan sitten myös ratsastuskoulua alkeiskurssin verran. Silloinkin oli syksy. Oli kauniita hevosia syksyisessä metsässä ja tuoksui kirpeän raikkaalle. Mielen taustalla on eräs epämiellyttävä mielikuva: ensimmäisellä ratsastustunnilla kaunis ruskea Debiza tunnistaa minut heti lepsuksi hevosmieheksi ja laukkaa minusta piittaamatta niitylle syksyistä kasvillisuutta maistelemaan. No, sitten sain harmaan ja kiltin Samin, jonka selästä en pudonnut missään vaiheessa. Sami oli ystävällinen opettaja. Sellaisen aloittelija tarvitsee.

torstaina, elokuuta 04, 2005

Kun Agatha tiskasi astioita ja punoi juonia

"Paras aika kirjan suunnitteluun on silloin, kun tiskaa astioita", sanoi Agatha Christie. Hänen omaelämäkertansa on erittäin kiinnostavaa luettavaa.

Toisen miehensä arkeologi Sir Max Mallowanin kaivauksilla Agatha Christie toimi usein kokkina. Mutta ensimmäiseksi rakennettiin kuitenkin aina mökki, jossa Agatha sai kirjoittaa.

Agathan miehen työtovereita oli myös suomalainen itämaisten kielten professori Aapeli Saarisalo ("Songs of the Druzes, 1932), joka oli hyvin originelli persoona. Saarisalo vaikutti jotenkin hämmentyneeltä, kun kysyin häneltä Agathasta hänen ollessaan Vanhalla ylioppilastalolla kertomassa elämästään.  " Hän oli mukava rouva", hän vain sanoi.  Ehkä hänelle oli ollut yllätys, että tuosta mukavasta Mallowanin rouvasta tuli maailmankuulu.

lauantaina, kesäkuuta 11, 2005

Agatha Christie ja P. D. James

Kouvolassa on menossa dekkaripäivät. Dekkaripäivät täyttää ensi kesänä 10 vuotta.

Omat dekkarisuosikkini ovat Agatha Christie ja P.D. James. Jos vertaisin heitä, sanoisin, että Christie on romantikko ja P.D. James realisti.

Christien kirjojen maailma on monessa suhteessa viktoriaaninen, ja tapahtumapaikkoina ovat eksoottiset kaukaiset paikat tai kuvakirjamaisen kaunis englantilainen maaseutu.

P.D. James kuvaa meidän aikamme Englantia, yhtä hyvin arvokkaita katedraaleja ja yläluokan hienostuneita asuntoja kuin surkeita slummeja. Rikosten motiivit tulevat usein muutoksista avioliitto-, adoptio- ja eläkelaissa, ja henkilöt ovat kaikista yhteiskuntaluokista.

Kirjailija kuvaa henkilöittensä lapsuuden traumoja ja ympäristön paineita, mutta mukana ei ole vain sääli, vaan myös oikeus. P.D. James pitää kirjallisena esikuvanaan klassista englantilaista salapoliisiromaania, varsinkin Dorothy L. Sayersiä, mutta yhdistää siihen yhteiskunnallisen realismin, joka hänen hienon tyylinsä ohella on saanut kriittiset kirjallisuudenarvostelijat pitämään hänen kirjojaan merkittävinä.

P.D. James on sitä mieltä, että klassinen englantilainen salapoliisiromaani on niin kuin anglikaaninen kirkko. " Sillä on vahvat perinteet, se on suvaitsevainen, kunnioittaa älyä ja on moraaliltaan ehdoton."

perjantaina, kesäkuuta 10, 2005

Mikä salapoliisiromaaneissa kiehtoo?


Kuvassa P. D. James vuonna 2014 . Public domain photo.

”Nykyajan ihminen istuu kotonaan levottomassa suurkaupungissa monen lukon takana, pelkää murtovarkaita ja terroristeja ja rentoutuu lukemalla pienestä kylästä, jonka rauha ja moraalinen järjestys järkkyvät murhan vuoksi, mutta palautuvat lopulta ennalleen.

Salapoliisiromaanien lukijat ovat älykkäitä ja vaativat kirjalta paljon. Heillä on usko hyvyyteen, järjestykseen ja onneen. He uskovat järjelliseen maailmankaikkeuteen, jossa asiat selviävät lopulta.” Näin ajattelee P. D. James, joka on itsekin salapoliisiromaanien kirjoittaja.

Kun Conan Doyle julkaisi yli sata vuotta sitten ensimmäisen kirjansa Sherlock Holmesista, joku kriitikko arveli, että salapoliisiromaani tulee olemaan vain ohimenevä oikku kirjallisuudenlajina. Mutta näin ei ole käynyt. Salapoliisiromaanit ovat säilyttäneet suosionsa ja tulleet suorastaan salonkikelpoisiksi. Parhaat kirjailijat innostuvat kirjoittamaan niitä Suomessakin.

P.D. Jamesin mielestä salapoliisiromaani on paitsi huvitusta ja pakoa omasta turvattomuudesta myös kokeilua syyllisyydestä sekä lukijalle että kirjoittajalle: tunnen syyllisyyttä, olen olemassa. Lukija on kuitenkin turvassa, sillä salapoliisin syyttävä sormi ei osoita koskaan häneen.

Salapoliisiromaani on P.D. Jamesin mielestä nykyajan moraliteetti. Salapoliisi astuu näyttämölle kuin kostonenkeli, paljastaa älyllään ja rohkeudellaan syyllisen ja palauttaa järjestyksen. Salapoliisiromaaneissa ei ole onnellinen loppu, mutta rikollinen paljastuu, joutuu kiinni ja kuolee.On ymmärrettävää, että salapoliisiromaanit eivät ole rikollisten lempiluettavaa, vaan ennemminkin niiden, jotka tuskin koskaan tulevat tekemisiin lain kouran kanssa.

Onko P. D. James oikeassa? Vai onko joitain muita syitä, joiden vuoksi dekkarit kiehtovat entistä enemmän ja klassiset englantilaiset salapoliisiromaanien kirjoittajat kuten Agatha Christie ja P. D. James säilyttävät suosionsa? ©
(Kirjoitus perustuu kirjoittajan omaan artikkeliin P. D. Jamesista.)