lauantaina, heinäkuuta 11, 2015

Oranssi on energiaa ja voimaa

Aygo

Vuoden 2007 Eurovisio-kilpailujen ajaksi Helsinkiin näytteille tuotu harvinainen Aygo ja alemmassa kuvassa ainakin Helsingissä yhtä harvinainen oranssi avoauto.  Osallistun tällä ja alla olevilla kuvilla  sunnuntain Värikollaasit 233-246-haasteeseen 7.12.7. Oranssi (ryhmän kuvia) ja tiistain 14.7. makrolinkyyn, jossa on sattumalta myös aiheena 'oranssi'.

an orange car

Kuvasin tämän oranssin avoauton Helsingissä Kauppatorilla.

Autot tuovat väriä ja vaihtelua kaupunkikuvaan. Ne ovat yksi symboli siitä, että ihminen uskoo hallitsevansa maailmaa ja jopa tulevaisuutta. Autot ovat tarpeellisia ja mukavia, mutta samalla ne ovat hyvin vaarallisia. Mikään ei kylvä yhtä paljon kuolemaa kuin autot.

Maailman terveysjärjestön vuoden 2013 raportin mukaan 1, 24 miljoonaa ihmistä kuolee joka vuosi liikenneonnettomuuksissa ja yli 50 miljoonaa loukkaantuu. Tämä luku tulee lisääntymään 20% lähivuosina, jollei mitään tehdä asian estämiseksi. The Guardian lehti kertoi vuonna 2012, että auto on suurin nuorison tappaja maailmassa. Vuonna 2013 Suomen tieliikenteessä kuoli 258 ihmistä.
En usko, että kukaan pystyy kuvittelemaan, että autoista voisi päästä kokonaan eroon ja saada jostain muusta vastaavan hyödyn - ja nautinnon. Mutta voimme ainakin yrittää vähentää yksityisauton turhaa käyttöä.

Turvallisimmat kulkuneuvot ovat bussi, raitiovaunu, maanalainen ja juna - ja myös lentokone. Turvattomin on moottoripyörä.

rosebike, polkupyörä, bike

Mikä on pyöräilijän turvallisuus liikenteessä?  " 21 pyöräilijää kuolee ja 820 loukkaantuu vuosittain." Todellinen loukkaantumisen määärä on paljon suurempi, noin 30 000 pyöräilijää. Lue koko artikkeli.

IMG_7594

Tämäkään ei ole lelu.

P.S. Minulla ei ole autoa eikä edes polkupyörää. Liikun jalan, raitiovaunulla ja junalla, jos on pakko bussilla ja hätätilassa taksilla. Matkustan mieluiten junalla tai laivalla, aika harvoin lentokoneella.

35 kommenttia:

  1. Funny captures... And all of them in Orange ;) Do you know the challenge of Maria!? Named "Orange you glad it's Friday"?

    Mit sonnigen Grüßen, Heidrun

    VastaaPoista
  2. Oi vau mikä auto!! Upeita oranssia löytöjä oot tehnyt!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että Helsingin katukuva ja näyteikkunat ovat käyneet tylsemmiksi laman tultua.

      Poista
  3. oranssi auto olis kyl jotain, meiltä löytyy vain oranssi fillari. mielenkiintoinen, kantaa ottava kollaasi, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä meidän ihmisten intohimoisen suhtautumisen autoihin. Kolusimme Pohjois-Amerikan kesälomilla lasten kanssa farmariautolla ja telttaillen itärannikolta Missisippin ja vähän kauemmaksikin. Täällä Suomessa vuokraamme autoa, jos on tarpeen. MIeheni oppi ajamaan autolla jo teini-ikäisenä isänsä ja veljensä opettamana. Minulle taksi on kompromissi. Olisin voinut suorittaa ajokortin jo vaihto-oppilaana ollessani.

      Poista
  4. Mahtavat menopelit, näistä pojat tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytötkin, jotka taitavat ajaa varovaisemmin kuin pojat. Nuorille pojille tulee auto-onnettomuus liian usein. Onneksi Suomessa liikenneturvallisuus on erinomaista verrattuna moniin muihin maihin.

      Poista
  5. Aika huippuja menopelejä tosiaan. :D

    VastaaPoista
  6. Oranssi kulkuväliune löytyy helposti muiden joukosta

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Harvoin niitä näkee. Lieneekö toista muuna kuin kokeiluversiona?

      Poista
  8. Liikenneturvallinen väri kun näkyy jo kauas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei voi olla huomaaamatta.:) Jostain syystä oranssia väriä näkee yleensä vain työkoneissa.

      Poista
  9. Onpa hienot löydöt kuviisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä valokuvaaaminen on paljon myös sattumaa: jotain yllättävää tulee eteen. Usein käy niin, että se vain livahtaa ohi.:)

      Poista
  10. Hienot kulkupelit. Pyörä varsinkin :)

    VastaaPoista
  11. Hienot kuvat ja mielenkiintoista tietoa, surullista toki! Pohjoismaat taitavat olla tieliikenteessö suhteellisen turvallisia liikkua, verratuna vaikkapa Etelä- tai Keski-Europpaan, Aasiasta puhumattakaan. Tekisi mieli matkustaa esim. Thaimaahan, mutta mielikuva maan liikenteestä saa kyllä harkitsemaan matkaa kahdesti.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen turvallisuus tuo varmaankin tänne turisteja.

      Poista
  12. Hienot oranssit menopelit. Pyörä on kyllä ykkönen.

    VastaaPoista
  13. Jenni, se on rakastetuin pyörä, jonka olen nähnyt.

    VastaaPoista
  14. Hienoja oransseja bongauksia! Ja voi että, tuo pyörä on kyllä sympaattinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla kaunein pyörä, jonka olen nähnyt. Ja vain kerran.

      Poista
  15. Ohhoh mitä menopelejä, onko nuo kaikki postin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisi varmaankin postinkuljettajille hauskaa.:) Ensimmäinen auto oli tietääkseni kokeiluversio.

      Poista
  16. Mun suosikki ehdottomasti oli tuo oranssi skootteri. Voi miten symppis!

    VastaaPoista
  17. WOW mikä auto!!!! ja tarkoitin sitä avoautoa ja skootteri. Polkupyöräkin oli tosi ihana, sen voisin ottaa. Taitavasti kuvattu kaikki kohteet, teräviä ja selkeitä. Aina ei tule ajatelleeksi että liikennetapaturmat ovat hyvin suuri kuolinsyy myös Suomessa. Pelätään turhaan tauteja ja kuollaan tiellä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mustis. Elämä on täynnä vaikeita valintoja.

      Poista