keskiviikkona, maaliskuuta 26, 2014

Kommentti: ajattele ihmissuhteet uudella luovalla tavalla


Kommentti Iineksen blogiin, jossa keskustellaan muun muassa yksinäisyydestä ja omaisuudesta:

Entisinä aikoina omaisuus kasaantui muutamille siitä syystä, että sairaudet veivät paljon ihmisiä hautaan, ennen kuin he olivat ehtineet lisääntyä. Rutto tuhosi kolmanneksen eurooppalaisista ja teki sukujen eloonjääneistä rikkaita.

Nyt väestön harventajana toimivat ehkäisyvälineet, jotka ovat tulleet liian tehokkaiksi, niiden vaikutus voi tuhota lisääntymiskyvyn. Lapsettomat rikastuvat ja jättävät omaisuutensa suvun muutamille jälkeläisille. Niin yksinkertaista se on.

Kun kaikki eivät saa enää töitä, pitää hankkia elättäjä, kauniimmin sanottuna: varallisuutta voi jakaa hyväntahtoisuuttaankin. On muutakin rikkautta kuin aineellinen rikkaus, jonka jakaa.

Tarvitaan uudet selvitymistavat vaikeina aikoina, palataan suurperheisiin ja koti-isä tai kotiäiti systeemiin, sukulaiset tukevat toisiaan, jos ovat viisaita. Kannattaa olla ennakkoluuloton ja luova. Esim. Menestynyt uranainen menee naimisisiin ystävällisen miehen kanssa, joka hoitaa kodin ja lapset.

Huom!
Lisäys: olen ollut suurimman osan "työurastani" kotiäiti (=lastenhoitaja, siivooja, keittäjä jne). Arvostan sitä ammattia. Ainoa huono asia on pieni eläke. Neuvon tulevia kotiäitejä ja koti-isiä hankkimaan edes jonkinlaisen yksityisen eläkkeen - jos vain rahat riittävät sellaiseen, meillä ei ollut sellaiseen varaa.

3 kommenttia:

  1. Nykyään ei kotiäitiyttä arvosteta, vaikka se olisi lasten ja perheen kannalta tärkeää ♥
    Asenneilmasto on ihan väärä, mutta raha ratkaisee:/

    Hyvää viikonloppua, Anna ♥♥

    VastaaPoista
  2. Kaikki siitä kärsivät: lapset, avioliitto, yhteiskunta. Ja nyt olisi kaikki mahdollisuudet järjestää asia hyvin. Kotihoidosta saa tukea, eläkevuodet eivät katkea. Voi palata töihin sitten, kun kasvatustyäö on tehty.

    VastaaPoista
  3. Feminismin kieroutunut laji ja kulutusyhteiskunta riistävät naiset ja miehet kodeistaan tai estävät heitä perustamasta perheen. Ihmisyys ei ole suosiossa.

    VastaaPoista