torstaina, joulukuuta 12, 2013

Miksi kirjoitan


Maitoa ja kahvia. Tänään kirjoitan taas, jatkan kesällä aloittamaani kirjaa. Kirjoitin ensimmäiset kolme kirjaani työn ohella, en ole saanut koskaan palkintoja tai suuria apurahoja. Muutamia rohkaisevia arvosteluja kylläkin. Miksi kirjoitan? Koen sen tärkeäksi. Tiedän, että lukijoitakin on. Teemme me ihmiset paljon sellaista, mikä ei ole taloudellisesti kannattavaa. 


4 kommenttia:

  1. Jospa sinulla onkin se sisäinen kirjoittamisen pakko. Lapset ovat pitäneet kirjoistasi joten kyllä niitä kannattaa kirjoittaa edelleenkin.

    VastaaPoista
  2. Mummeli, osuit oikeaan. Olen kirjoittanut tähän asti lapsille, sillä tunnen suurta kiitollisuutta niitä kirjailijoita kohtaan, joiden kirjoja luin lapsena.
    Ehkäpä voi nyt kirjoittaa muutakin.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittamisen pakko tekee oikeastaan kirjailijan, varsinkin jos saa kustantajan. Omakustantajia ei pidetä oikein minään, vaikka kirjoittajalla olisi kuinka suuri tarve tuoda asiansa esille. Mutta jos kirja on hyvä, saa se kyllä lukijoita...Siinä suhteessa kirjablogit tehdä arvokasta työtä kirjan ja kirjoittajan tuomiseksi esille:)

    VastaaPoista
  4. Esimerkkejä:
    Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä.
    http://indiereader.com/2013/11/the-great-search/
    Sanotaan, että omakustantaminen pelasti Proustin teokset.

    Beatrix Potter: Petteri Kaniini
    Potter omakustansi 250 kappaletta, kun ei löytänyt millään kustantajaa.
    Vähitellen löytyi kustantajakin.

    Loistava keittokirja Joy of Cooking julkaistiin aluksi omakustanteena, kun kustantajaa ei löytynyt,

    Jos kirja on hyvä, se säilyy riippumatta siitä onko se omakustanne tai kustantamon muokkaama.

    Omakustantaminen tulee olemaan hyvin tärkeä uusien painosten ottamisessa, sillä kustantajat makuloivat (tuhoavat) hyvin nuoria kirjoja.
    E-kirjat ja omakustantaminen tulevat pelastamaan kirjallisuuden ja pitämään sen monipuolisena.



    VastaaPoista