perjantaina, elokuuta 30, 2013

Tiskin alta löytyi tärkeä kirja

1500-luvun opiskelijat by Anna Amnell
1500-luvun opiskelijat, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Kun olin kolme vuotta sitten kaksi viikkoa Berliinissä ja Wittenbergissä, kolusin museoita ja kirjakauppoja. Mistään ei tuntunut löytyvän juuri sitä kirjaa, jota tarvitsin: kirjaa, joka kertoi opiskelusta Wittenbergissä 1500-luvun puolivälissä. Lutherista oli paljon kirjoja, mutta tarvitsin kirjan, joka kertoo vähän myöhemmästä ajasta.

Wittenberg oli suosittu yliopistokaupunki.  Siellä opiskelivat myös virkamiehiksi ja tutkijoiksi aikovat kuten fiktiivisen Lucia Olavintyttäreni veljet Erasmus ja Hannu.

Olin tutkinut jo itse wittenbergiläisen kirjakaupan hyllyt ja kysyin lopulta myyjältä, että eikö todellakaan ole mitään 1500-lvun Wittenbergistä. Olihan vähän aikaa sitten ollut uskonpuhdistuksen juhlavuosikin. Pyysin myyjää etsimään takahuoneestakin.

Äkkiä hän muisti, kumartui ja otti tiskin alta jostain alahyllystä komean kirjan, jota oli vielä yksi jäljellä. Juuri, se mitä minä etsin. Se oli englanniksi käännetty kirja Wittenbergin historiasta, ja sieltä löytyi kuvaus opiskelusta Wittenbergissä vuonna 1563.

Sieltä löysin sivun, jossa kerrottiin, kuinka kauan kesti opiskelu yliopistossa. Tarvitsin 19-vuotiaan maisterin, joka voi elättää pakolaisiksi joutuneen perheensä.

Se on aina ihmeellsitä, että historia kertoo myös meidän ajastamme. Nytkin perheet lähtevät pakolaisiksi, nuoret miehet joutuvat elättämään sukulaisiaan uudessa maassa, tytöt ja pojat naitetaan, jotta tullaan toimeen.

Historiallisten nuortenkirjojen kirjoittaminen alkoi Torontossa eräästä kohtaamisesta poliittisten pakolaisten kanssa. Olin haastattelemassa Nelson Mandelan tytärtä ja vävyä, kun puhe kääntyi siihen, että Suomestakin lähti aikoinaan poliittisia pakolaisia.

Kerroin Maki Mandelalle ja hänen miehelleen, että 1900-luvun alun Suomesta karkotetut muuttivat Kanadaan. Se oli etelä-afrikkalaisista kiinnostavaa. Ajattelin, että se voisi kiinnostaa muitakin. (Ne olivat 1990-luvulla kirjoittamani Aurora-kirjat.)

Lue myös 1500-luvun opiskelijat

2 kommenttia: