keskiviikkona, syyskuuta 28, 2011

Lupsahtaneet orkideat


Lupsahtaneet orkideat, originally uploaded by Anna Amnell.
Mitähän tapahtui näille orkideoille? Kukat lupsahtivat kaikki yhtä aikaa. Tavallisesti vain yksi kukka kerrallaan lopahtaa. Saivatko ne vetoa?  Liian aikaisin. Ostettu elokuun puolivälissä , ja nyt on syyskuun 28.päivä.

Syy taisi selvitä. Ostimme eilen uuden rönsyliljan,  ja muistin että lannoite on lopussa. Ostimme samalla lannoitetta myös orkideoille. Mutta - kukkivaa orkideaa ei saa lannoittaa! Näin kertoo englanninkielinen orkideapalsta. Löysin sen hakemalla Googlella syytä siihen, miksi orkidean kaikki kukat yhtäkkiä nuokahtivat.

Oli parasta leikat kukkaoksat pois ja laittaa ne maljakkoon. Leikkasin palstan ohjeiden mukaan orkidean varret hyvissä ajoin. Toisen nivelen yläpuolelta. Toiset sanovat, että vartta ei tarvitse leikata, jollein se kuivu. Tässä palstassa neuvottin, että varsi täytyy lyhentää ennen (!) kuin se tulee ruskeaksi. Kokeilen nyt näitä neuvoja. Tämä orkidea oli hyvin kaunis. Jospa se kukkii uudestaan ensi vuonna.

Muitakin syitä sanottiin, muun muassa se, että phaleonopsis ei saa seisoa vedessä liian kauan. Sen täytyy saada kuivahtaa välillä.

Orchids

Plants

Uusi rönsylilja. Alkakoon tästä uusi joukko ilmaa puhdistavia kasveja.

2 kommenttia:

  1. Hassu sattuma, samaa täällä aamulla ihmettelin, juuri samanvärinen orkidea oli tiputtanut nipun kukkia joista yksikään ei tähän mennessä ole tipahtanut, kesästä asti uskollisesti kukkinut. Syytä minäkin täällä pohdin, koska kaikki kukat näyttää siltä että pian tipahtaa lisää. Toivottavasti joku osaa syynkin sanoa.

    VastaaPoista
  2. Syy taisi selvitä. Lue lisäykset, joita laitoin tekstiin.

    VastaaPoista