lauantaina, huhtikuuta 02, 2011

Kaupungissa kouluun korvessa pöllimetsään



Mieheni isoisä oli muurarimestari, joka muutti Lohjalle, jotta lapset saisivat käydä oppikoulua. Toisesta tytöstä tuli kansakoulunopettaja, toisesta rehtori ja pojasta diplomi-insinööri, ja jälkeläisissä on iso joukko akateemisia, opettajia, lääkäreitä ja eri alojen tohtoreita.

Minun isoisäni teki aivan toisen valinnan. Hän oli itse varakasta talonpoikaissukua ja innostui koulupoikana suksiin ja hiihtokilpailuihin, jotka tulivat muotiin 1800-luvun lopulla. Hän muutti asumaan korpeen, jossa kasvoi hyviä suksipuita. Suksia syntyi, ja niillä hiihtivät sen ajan suuret urheilijat. Mutta käsityöläisen elämä oli köyhää, varsinkin kun lapsia oli melkein tusina ja talokin oli velaksi hankitttu.

Ei ollut edes kansakouluja lähellä saati sitten oppikouluja. Äitini meni pikkupiiaksi tuttuun maalaistaloon, jossa toimi koulu ja suoritti kahdessa vuodessa neljä luokkaa - työn ohella. Vielä vanhana, yli 90-vuotiaana hän muisti koulussa ulkoa opitut runot ja kertomukset. Voitte arvata, että hän halusi lastensa käyvän koulua.

Kun haastattelin joitakin vuosia sitten enojani ja tätejäni, he olivat olivat vihaisia, suorastaan katkeria siitä, että heidän piti kasvaa korvessa ja varsinkin siitä, että heidän äitinsä ei suostunut muuttamaan kaupunkiin, kun isä olisi voinut perustaa sinne suksitehtaan.

Ukki ja mummo olivat kuin meidän ajan vihreitä, linkoloita, idealisteja. Lapsethan siinä kärsivät. Ukin serkkujen lapset kasvoivat kaupungeissa, ja heillä oli aivan toiset mahdollisuudet elämässä. Vasta vuosikymmenten jälkeen kaikilla oli samat mahdollisuudet. Melkein samat mahdollisuudet, sillä jo 1900-luvun alussa kouluja käyneet keräsivät omaisuutta niin paljon, että heidän jälkeläisensä saattoivat valita uransa todella vapaasti.

2 kommenttia:

  1. Pohjanmaalla monet talolliset pelkäsivät, että koulu tekee lapsista "herroja", jotka vieroksuvat "oikeaa" eli ruumiillista työtä. Pelättiin kai sitäkin, että häipyvät työn perässä muualle. Isoisoisäni oli kuitenkin moderni: hän laittoi vuonna 1899 syntyneen mummani kansakouluun. Äitini ja hänen sisaruksensa kävivät kansakoulun ja kansanopiston.

    Mumma oli sitä mieltä, että kansakoulussa pitäisi opettaa jokainen lapsi uimaan. Toisaalta tätini ei saanut lainata hänelle tarjottuja hiihtohousuja koulun hiihtokilpailuihin - piti hiihtää hameessa.(Mumma oli myös sitä mieltä, että nyrkkeily pitäisi kieltää lailla! :)

    VastaaPoista
  2. Kiinnostavaa.

    Nyös Savossa isojenkin maalaistalojen lapset jätettiin samoista syistä kouluttamatta. Pojat lähetettiin maamieskouluun ja tytöt emäntäkouluun - oletettiin, että heistä tulee isojen maalaistalojen emäntiä.

    Isoja taloja ei rittänyt ja talontytöt menivät keittäjiksi sairaaloihin tai emännöitsijöiksi hienoihin perheisiin.

    Köyhien talojen lapset kuten äitini lähetettiin rikkaiden tai muuten hienojen sukulaisten perheisiin palvelustytöiksi oppimaan hienoja tapoja (vrt englantilaiset romaanit esim Hardy). Sitten piti mennä sukulaisten kauppaan myyjäksi ja siitä sukulaisten järjestämänä hyviin naimisiin.

    Kun kysyin äidiltä, minne hän meni töihin teini-ikäisenä, hän vastasi: sukulaisille tietysti. Sukulaisista monet olivat akateemista väkeä, ja sukulaisiin suhtauduttiin ystävällisesti ja tukien.

    Eräskin äitini toinen serkku (oik toinen serkku, Räisäsiä), tuomari selitti minulle: Meidän suvun naiset ovat olleet kauniita, ja ovat päässeet hyviin naimisiin. Kaikki ei kuitenkaan sujunut aina suunnitelmien mukaan.

    Sitä naiset harmittelivat, että eivät olleet päässeet kouluun. Kätilö ja kirjailija Anna Luoto (os Rytkönen) sanoi: meidän suvussa on arvostettu vain maata. Se on totta monista savolaisista suvuista: maaton mies tai nainen ei ollut mikään.

    VastaaPoista