torstaina, joulukuuta 09, 2010

Kommentti Iineksen blogiin


036, originally uploaded by Anna Amnell.
Iines,
en ehdi lukea kommentteja, mutta haluankin kiittää Sinua tästä kirjoituksesta.

Jospa ihmiset tajuaisivat, että paras perintö, jonka he voivat antaa lapsilleen ja kenelle hyvänsä lapselle, on keskustella hänen kanssaan, kertoa hänelle todellisia ja mielikuvitustarinoita ja lukea hänelle ääneen.

Aikuinenkin saa uuden lapsuuden, uuden maailman lukiessaan lapselle kirjoja,joita ei ehkä tiennyt aikaisemmin olevan olemassakaan.

Esimerkiksi eri maiden kansansadut ovat erinomaisia. Lukemisen voi alkaa pikkulasten kuvakirjoista ja muumeista, Pekka Töpöhännän seikkailuista ja edetä Tolkienin tarinoihin asti.

Meidän aikuiset lapsemme sanovat, että ääneen lukemista ei olisi pitänyt koskaan lopettaa. Taisimme lukea viimeiseksi Seitsemää veljestä, kun he olivat jo yliopistossa Kanadassa.

Kukin tietenkin luki vielä muita kirjoja mikä milläkin kielellä. Ääneen lukemisessa on kuitenkin oma erityinen viehätyksensä.

Nauttikaa ihmiset kirjoista! Lukemisesta täytyy olla yhtä luonnollinen asia kuin näkemisestä ja kuulemisesta.

Kuvassa muumimamman pöydän antimia. .

2. kommentti

Juttujen kertominen on keskeistä ajanvietettä, kun olemme koko perhe yhdessä. Se on myös vanha savolainen ajanviete.

Samaa on myös USA:n etelävalloissa kertoi Joanne Woodward eräässä lehdistökonferenssissa. Siellä istuttiin kuumina kesinä avoverannalla keinutuoleissa ja kerrottiin juttuja. Mark Twain, Missisipin poika, on samaa jutunkertojien sukua.

1 kommentti:

  1. Anna, Olen samaa mieltä kanssasi. Jo ihan pienestä lähtien on hyvä lukea satuja ja runoja lapsille. Olen tehnyt sitä viimeiset yhdeksän vuotta, tänään luin kolme satukirjaa viisivuotiaalle pojantyttärelle. Haluan ,että lapset rakastaisivat kirjoja ja lukemista, sitä parempi vielä, jos he haluavat kirjoittaa itse.

    Rakkaus kirjoihin ja lukemiseen kylvetään jo hyvin nuorena, minuun iski pienenä historiakärpänen, jota olen ruokkinut kirjoittamalla suku- ja paikallishistorioita.

    VastaaPoista