lauantaina, joulukuuta 19, 2009

Kommentti: naisten kirjat, naistenkirjat



Rakkaus, mustasukkaisuus, viha, kuolema. Nämä suuret aiheet ovat keskeisiä myös naistenkirjallisuudessa.

Naisten kirjallisuutta on monta lajia, on dekkareita, historiallisia romaaneja, näytelmiä, kokeilevia romaaneja, runoutta jne. Siksi voidaan sanoa joko naisten kirjoittamaa kirjallisuutta (A.S. Byatt) tai kirjallisuutta, jossa naisen (ja lasten) asiat ovat keskeisiä (Anna Karenina).

Siihen mahtuu myös naisten viihdekirjallisuus, jos sellainen halutaan erikseen mainita tai yleensäkään termi 'viihdekirjallisuus'. Jopa Dante tai Milton viihdyttää monella tavoin sekä miehiä että naisia . Usein sanalla viihde tarkoitetaan arkikielessä yksinkertaisesti huonosti kirjoitettua tai aihepiiriltään mautonta kirjallisuutta.

--n eräässä kirjoituksessaan esittämä 'romance' -luettelo sisältää taas esimerkiksi Thomas Hardyn. Romance on vain eräs kirjallisuuden laji, ei arvoarvostelma kuten ei ole myöskään termi 'naisten kirjallisuus'.

Minusta näissä keskusteluissa tulee jatkuvasti esille suomalaisten naisten heikko itsetunto: pitäisi olla mies (Vai onko se alkuaikojen feminismiä?). Mitä ihmeen häpeämistä on siinä että lukee mieluummin raskaudesta, vaatteista yms kuin asioista, joista miehet ovat useimmiten kiinnostuneita, olipa kirjan kirjoittanut mies tai nainen.

Ymmärrän, että miehet eivät useinkaan jaksa olla kiinnostuneita samoista asioista kuin naiset. Miksi heidän pitäisikään? Mieheni joka juoksee joka toinen päivä 5km, väsyy hirveän nopeasti vaateosastolla tai nukketalotarvikekaupassa. Mutta pitäisikö naisten edelleen pitää kirjallisina ja arvokkaina vain miehiä kiinnostavia aiheita?

Hömppä voi olla mukavan tai jollain tavalla rentouttavan kirjallisuuden lempinimi, olipa sitä kirjoittanut kuka hyvänsä. Minulle P.G. Wodehousen 'Jeeves ja Wooster' -kirjat ja elokuvat ovat hömppää, ne saavat minut oikein hyvälle tuulelle. Kieli on oivallista, juonet nerokkaita. Pidän Wodehousesta, vaikka hänellä on eräänlaista naisvihaa huumorin varjolla "Aunts are no Gentelemen". Niinhän nuoret miehet ajattelevat.:)

(Minulla ei ole mitään nuoria miehiä vastaan, minulla on kaksi poikaa, vävy ja sisarenpoika, joista kaikista pidän mahdottoman paljon ja jotka sietävät minua ihmeen hyvin.)

Wodehouse uskalsi olla vielä 'hömppä', mutta hän elikin niin mahdottoman vanhaksi, ettei hänen tarvinnut välittää enää kenestäkään mitään.

Minusta on kiinnostavaa myös keskustelu aikuisten "tyttökirjoista". Se liittyy trendiin, jossa aikuiset leikkivät. Ennen oli niin, että aikuisten leikit ja aikuisten huonekalut annettiin lapsille. Nyt tehdään päinvastoin. Johtuuko se siitä, että lapsia on niin vähän?

Ihmisellä on kuitenkin lapsen kaipuu, ja hän tekee lemmikkieläimistä ja jopa itsestään lapsen saadakseen elää uudestaan lapsuuden, sillä sitähän lasten saaminen perheeseen merkitsee: toista lapsuutta, jossa saa korvata ensimmäisen lapsuuden puutteet. Eräskin mies sanoi, että kun hän haaveili aina lapsena sähköjunasta, hän osti lapselleen sellaisen saadakseen itsekin leikkiä sillä.

Historiallisten "tyttökirjojen" kirjoittajana tiedän, miten sanat leimaavat kirjallisuudenlajia ja kirjailijaa.

Tullaanko varsinaiseen tyttökirjaankin suhtautumaan nyt uudella tavalla? Tyttökirjojen lukijat ovat lapsia, 8-13-vuotiaita tai naisia, jotka elävät uudelleen lapsuuttaan lukiessaan lapsuutensa kirjoja uudestaan ja uudestaan. Varsinaisten lukijoiden nuoruuden vuoksi tyttökirjat ovat "kilttejä" olipa aihe kuinka raskas hyvänsä. Haluamme, että lapsilla olisi lapsuus.


6 kommenttia:

  1. Tuosta on paljon sanottavaa,
    juuri nyt kirjoitan Fredrika Bremenistä..
    Joskus löydän 1800-luvun kirjoja, kiva lukee.

    VastaaPoista
  2. Minäkin ahmin Jalnakirjat 14-15 vuotiaana.Luokkatoverini sisko omisti koko sarjan ja ystäväni toi minulle aina uuden kirjan, kun edellisen sain luettua. Tunnustan tässä nyt , että luin tunnillakin, kirja polvella pulpetin suojassa piilossa.
    Muistan erityisesti ne hienot kuvaukset perheen ruokapöydästä. Linnun paloittelu ja jako oli tarkoin kuvattu. Vanha hampaaton isoäiti ja pikkulapset saivat lautaselleen rintapaloja.
    Ah, punatukkainen Renny ;)
    Nyt aikuisena hankin Jalnasarjan kirjakerhosta, mutta en enää jaksanut edes kaikkia kirjoja lukea uudelleen. Ei edes Renny säväyttänyt ollenkaan.
    Näyttää siltä, että nykyään pidän toisenlaisista kirjoista.
    Muisto niistä ihanista lukuhetkistä Jalnan vaiheista on kuitenkin arvokas. Sellaista haltioitumista tuskin enää koskaan koen.

    VastaaPoista
  3. Hannele,

    1800-luvulla syntivät kaikki ne suuret lukuromaanit, joita lukee nautinnokseen.

    VastaaPoista
  4. Unelma,

    Minäkin luin Jalna-kirjat teini-ikäisenä, taisin uppoutua niihin yhtenä kesänä. Minä luin ne kirjastosta, joka oli toinen kotini.

    VastaaPoista
  5. Rakkaus, mustasukkaisuus, viha, kuolema, rakkaudesta ehka jotain tietaisin...muusta niinkaan, mutta olen kaukaa ajatellut suomen naisen kohtaloa ja miehen. siella kylmassa pohjolassa naisen tuli kamppailla kuin mies, pukeutua usein kuin mies..ja lopulta hanesta tuli mies.kun suomalainen paasee lampimaan, tulee sielukin esille

    VastaaPoista
  6. Olet oikeassa. Lämpiminä kesäpäivinä Suomi herää eloon aivan uudella tavalla. Kyllä sitä tapahtuu kylmässäkin, lumi innostaa iloisiin harrastuksiin ja pehmentää sydämen. Mutta pimeys ja räntä, ne saisivat etelämaalaisenkin murjottamaan.

    VastaaPoista