maanantaina, tammikuuta 14, 2008

Bloggaaminen: ilmaiset ja maksulliset kuvat



Osa kuvia ja webgrafiikka, joita olen ostanut käyttööni.

Kommentti Maalaisen blogissa.

On hieno asia, että avasit jälleen keskustelun tästä aiheesta.

Vaikka Internet-kirjoittamisesta ja bloggaamisesta on jo suomalainen väitöskirjakin, tämä on kuitenkin vielä uusi ja vakiintumaton alue. Siitä pitäisi keskustella enemmän. Alussa niin tehtiinkin.

On hienoa, että Kemppinen alkoi blogata. Hän kuitenkin kirjoittaa nykyään aivan muista aiheista kuin näistä copyright-asioista. Meidän tulisi tutkia niitä copyright-lakeja, joihin hänellä on linkit blogissaan. Luulisin, että emme kuitenkaan ymmärrä niitä useinkaan, niin kuin pitäisi.

Minua kuvien lainaaminen vaivasi alkuaikoina niin paljon, että ostin netin kautta CD-levyjä, joilla oli copyright-vapaita kuvia. Ne on koottu vanhoista lehdistä ym. julkaisuista tai luotu heti alkuun web-grafiikaksi. Olen ollut niihin enimmäkseen tyytyväinen. Koetan saada blogeissani olevilla mainoksilla rahani takaisin. Vaikka bloggaaminen on mukava harrastus, siitä ei pitäisi olla liikaa kuluja.

Pat's Webgraphics on reiluin. Voit lainata kuvia ja laittaa korvaukseksi linkin hänen sivuilleen. Jos ostat kuvat levyllä, saat käyttää niitä, miten haluat. Kun kirjoitin jokin vuosi sitten Doverille, siellä ei tunnettu blogeja lainkaan. Sain sieltä sitten kirjallisen luvan käyttää levyillä olevia kuvia blogeissani, mutta kultakin levyltä vain kymmenen kuvaa yhtä kokonaista blogia kohti!

Käytin alussa pelkästään ostokuvia, sillä netissä kierrellessä ja ilmaiskuvia etsiessä tarttui kaikenlaisia mainoksia ja viruksia, joista oli paljon harmia.

Sitten sain mieheltäni lahjaksi digikameran. Sen jälkeen on ollut omia kuvia riittämiin. Koska en ole mikään ammattivalokuvaaja, laitan valokuviani huoletta nettiin. Jotkut sukulaiseni ovat myös antaneet luvan laittaa heidän ottamiaan kuvia blogeihin. Joihinkin blogeihini olen kirjoittanut, että minun ottamien kuvien ei-kaupallinen lainaaminen on o.k., vaikka tuskin kuvani kaupallisiin tarkoituksiin kelpaisivatkaan. Ideoitahan niistä voi saada, mutta niitä saamme kaikkialta.

Kun bloggaa kauan ja varsinkin kun pitää useita blogeja, kuvien tarve on suuri. Olen alkanut taas etsiä niitä ilmaiskuvia ihan vaihtelun vuoksi. Koneeni on nykyään paremmin suojattu kuin aikaisemmin.

Minusta tuntuu, että osa meistä bloggaajista viihtyy itsekin paremmin blogissa, jossa on paljon kuvia. Mutta täysin kuvaton blogikin on ihan mukava vaihteeksi.

P.S. Kuvat tulisikin laittaa talteen omalle koneelleen eikä linkittää toisen sivuille. Silloin ne ovat tallessa eivätkä rasita toisten sivuja. Näin neuvovat ne, joiden sivuilla kuvia annetaan ilmaiskäyttöön. On aiheellista mainita, mistä kuva on lainattu - ainakin, jos näin toivotaan. Tulisi siis laittaa linkki henkilön tai firman sivulle, mutta ei kuvaan. Wikipediassa on omat ohjeensa kuvien lainaamisesta.

Aikaisemmat blogikirjoitukseni tästä aiheesta. Sieltä löytyy myös "historiallinen" tapahtuma: Kemppisen kirjoittama kommentti. Ihan mukava ja kemppismäinen. :)

Kuvien käyttäminen blogissa

Kysy ensin lupa..

5 kommenttia:

  1. Kiitos linkeistä. Minusta näyttää, että Kemppisen mukaan kuvaa voisi lainata pyytämättä lupaa, (mikä tietenkin olisi hyvien tapojen mukaista), - kunhan ilmoittaa lähteen. Pitää olla hyvä tarkoitus jne.

    Minusta näyttää myös siltä, että tästä asiasta ollaan niin eri mieltä, että lainaaminen voi vain herättää nukkuvan karhun.

    Parasta tietenkin olisi käyttää omia tai sellaisia kuvia, joihin on vapaa käyttöoikeus.

    Koska luvaton lainaaminen on niin yleistä, saattaa ko kuva olla tuossa mahdollisessa lähteessä luvattomasti...Ja mitä tapahtuu, jos pitää ao julkaisuoikeuden omistajana.

    VastaaPoista
  2. Tuo voisi olla ongelma.

    Oletko katsonut linkkejä, joita minulla on Aurora-blogissa? Siellä on mm Freephoto.com, englantilainen ammattikuvaaja, kuvia myös muista maista. Samoin Morgue.file (hyljättyjä kuvia). Kummassakin täytyy mainita lähde. On siellä muitakin linkkejä.

    Entä jos alkaisit ottaa itse kuvia? Olisi jännää katsella sikäläisiä maisemia. Olisivat harvinaista nähtävää varsinkin meidän kaupunkilaisten katseltaviksi.

    Digikameroita saa aika edullisesti tarjouksista.

    VastaaPoista
  3. Kyllä minulla kamera on, mutten ole kehittänyt vielä rutiineja sen käyttöön. Muutaman itse ottaman kuvan olen julkaissutkin.

    Pointti on se, että mielestäni asiantuntija Kemppinen sanoo, että kuvia saa lainata ilman lupaa...tietyin ehdoin.

    Haluan käyttää julkisia kuvia ja sillä tapaa päästä tästä provinsiaalisuudestani hieman eroon.

    VastaaPoista
  4. Olet ihan oikeassa. Voimme luottaa asiantuntijan neuvoon. Kuvaa saa lainata, kun muistaa ne ehdot. Jos ihminen laittaa valokuvansa blogiin, hän asettaa ne monin tavoin toisten käyttöön.

    On kohtuullista, että kuvaaja mainitaan, ja hänen sivulleen on linkki. Ymmärtääkseni täytyy kirjoittaa jotakin kuvan kohteesta??

    Kannattaa varmaankin käydä lukemassa Kemppisen omia kirjoituksia.

    Valokuvaamisen ammattilaisten blogit lienevät eri asia?

    Historiallisia kuviahan löytyy paljon. Ne ovat turvallista lainattavaa.

    VastaaPoista
  5. Tekstissä mainutun Pat's Webgraphics'in kuvia ei voi enää lainata ilmaiseksi, kuten hänen sivuillaan sanotaankin.

    VastaaPoista