perjantaina, syyskuuta 07, 2007

Telenovella: Anastasia (Bednaja Nastja)

Kommentti Hallattaren blogissa:

Hyvät ihmiset, kertokaa mitä viimeisessä jaksossa tapahtui. En ollut kotona, kun se tuli.

Mieheni ja minä katsomme aika harvoin sarjoja, mutta Anastasia kiinnosti (ja nyt Tsaarin kuriiri). Pääsimme mukaan vasta muutama viiko sitten. Luimme samalla Staffan Skottin kirjaa "Romanovit".

Sieltä täältä ymmärsin myös jonkun lauseen vähäisten venäjän alkeisopintojeni perusteella. Vaatteet vaikuttivat välillä oudoilta, mutta kaipa ne perustuivat faktoihin.

Kiinnostava saippuaooppera, joka kuvasi myös tärkeitä historiallisia henkilöitä, "vapauttajatsaaria" Aleksanteria ja hänen isäänsä Nikolaita, jota Skottin mukaan mustamaalattiin neuvostoaikana oikein toden teolla.

Olisiko Venäjästä kehittynyt Englannin kaltainen monarkia, jos vapauttajatsaaria ei olisi murhattu?

Rauhalliseen kehitykseen oli mahdollisuus vielä 1900-luvun alussakin. Mm. Nabokovin isä kuului puolueeseen, joka pyrki siihen. Ukkinikin sanoi aina "bolshevikit pilasivat" (mm. hänen tuntemansa ihanan Pietarin).

Mutta se Anastasian loppu? Mitä tapahtui?

Sain viestin, jossa juoni selitettiin. Onnellinen loppu.

Huomaan, että tämä telenovella [Selvä alku ja loppu päinvastoin kuin saippuaoopperoissa, jotka jatkuvat loputtomiin.] Anastasia on suosittu kaikkialla maailmassa. Ehdin katsoa sitä vain muutamana päivänä. Kiinnostavaa yhteistyötä venäläisten ja amerikkalaisten välillä.

Kuvia Anastasiasta eli Anastasia -parasta.

Ja video viimeisestä jaksosta. Muitakin löytyy.
n
Nyt pitäisi mennä uudestaan venäjän alkeiskurssille. Edellisestä on jo yli kymmenen vuotta. Suurin piirtein kaikki on unohtunut.

Kommentit

Hallatar sanoi...
Hyvä jos selostuksesta oli jotain hyötyä. on kyllä totta etteivät nimet välttämättä kertoneet
mitä tapahtui, jos ei sarja ole kovin tuttu.

Minulla oli venäjä valinnaisaineena aikanaan yläasteella.
Minusta se kieli kuulostaa kauniilta.

9/06/2007 7:57 PM


Anna Amnell sanoi...
No, siksi muistit ne nimet niin hyvin.

P.S. Halusin otikkoon tuon oikean nimen, sillä pelkkä Anastasia sekaantuisi muihin Anastasioihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti