torstaina, kesäkuuta 14, 2007

Koulukiusaaminen on osa suurta ongelmaryhmää



Kiusaamista on ollut aina. Sitä on sekä lasten että aikuisten keskuudessa. Näiset syyllistyvät siihen yhtä hyvin kuin miehet. Se on alistamista, jopa äärimmäistä väkivaltaa ja kokonaisten kansojen tuhoamista.

Keskustellaan siitä, onko uhri syyllinen siihen, että häntä kiusataan. Suuri aihe, josta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Siitä tulee varmaankin pitkä keskustelu.

Oma kokemus koulukiusattuna olemisesta: Sain alakoululaisena koululta monot. Innoissani laskin koulun jäämäessä muiden kanssa. Ehkä pysyin seisaallaan liian kauan, sillä eräs varakkaammasta perheestä oleva poika huomautti: "Sinä et saa laskea koulunmäestä, kun olet saanut koulusta monot." En välittänyt mitään mokomasta huomautuksesta, vaan kiipesin mäelle entistä tarmokkaammin. Mutta koulukiusaamista se oli. Ei sitä ole mukavaa muistella. Siihen se kuitenkin loppui.

Tuon pojan asenne on kuitenkin hyvin tyypillinen. Ainakin Savossa sanoivat jotkut, että köyhän pitää olla nöyrä. Se oli niitä kansantyhmyyksiä, joita ei kannattanut oppia. Se oli pyrkimystä hallita ja alistaa toisia, käyttää valtaa.

Kiusattu syyllistetään helposti. Ei saa olla erilainen, ei huonompi eikä parempi kuin muut. Älä ole liian kaunis, tyylikäs, älä ole liian ruma, älä ole erilainen, häviä tapettiin. Kiusaamista on aina, sillä sen avulla yritetään hallita muita, pitää valta itsellään.

Viime aikoina on kehittynyt suorastaan uusi tutkimuksen laji, victimiology, jossa pohditaan, voiko kiusattu olla syyllinen, hakeutua väkivallan kohteeksi. Mainitaan Kennedyt ja jopa pankkivirkailijoiksi ryhtyneet. "Is the Victim Guilty?" Time-lehti.

Tietenkin aihe on laaja. Kaukana toisessa laidassa on halukas uhri numero yksi, Jumala, joka suostuu uhriksi. Se tuo asiaan uusia ulottuvuuksia ja syvyyttä.

Kiusattua ei saa syyllistää esimerkiksi työpaikkakiusaamisessa.

Euroopan unionin lakialoite syrjinnästä, uhrin syyllistämisestä ym

4 kommenttia:

  1. Tämä on varmasti yksi ikuisuusaiheista. Koulukiusaaminen on jonkinlainen ryhmäilmiö ja sen eri variaatioita ilmenee kaikkialla. Koulukiusaaminen on kuitenkin saanut nimen ja se on jollakin tavalla "hyväksytty salonkikelpoiseksi keskusteluaiheeksi", kiitos tutkimustan. Työpaikkakiusaaminen on varmasti yhtä yleistä kuin koulukiusaaminenkin, mutta sen tutkiminen on huomattavasti vaikeampaa tai pitäisikö sanoa monimutkaisempaa.

    Kiusatulla, näin itse tulkitsen, on usein jotakin sellaista, jota kiusaajalla ei ole.

    Kodin merkitys taustalla (asennetasolla) on kiusaamisessakin huomattava-tosin äärimmäisen vaikeasti todennettavissa oleva- muuttuja.

    Usein kiusaajan vanhemmat asennoituvat niin, että kiusattu on liian herkkänahkainen (vaikka kiusaaminen olisi jatkunut vuosia) ja samat vanhemmat ovat "käymässä heti päälle" jos heidän lapsensa sanoo, että heitä on kiusattu.

    Monimutkaista.

    VastaaPoista
  2. Kiusatulla on enemmän tai vähemmän kuin muilla jotakin. Hän on sananmukaisesti erilainen.

    Aikuisten kesken kateus lienee aika tavallinen syy.

    VastaaPoista
  3. Totta joka sana, mutta reiluuden nimissä tulee muistaa myös kaksi muuta näkökantaa:

    1) Kaikki, mitä koulussa tapahtuu ei suinkaan ole koulukiusaamista. Koulukiusaaminen on eräänlainen "muotisanakin". Kun koulussa näitä asioita selvittelen, varsinaista kiusaamista on onneksi vain muutama prosentti tapauksista. Vaikka usein alkukommentti onkin "tuo kiusaa..." Näin tietysti meillä, laajempaa kokemuspohjaa asiaan ei ole. Toki asiat ovat toisaalla paljon huonomminkin, sen uskon ja tiedän.

    2) Koulukiusaamiseen ei voida puuttua, jos siitä ei saa kiusatun vanhempien pyynnöstä puhua oikealla nimellä tai asiaa ei saa nostaa käsiteltäväksi. Tämä on usein arkea. Opettajilta viedään näin kaikki käytössä olevat välineet pois. Asiaa pitäisi selvittää, mutta sen olemassaoloa ei kiusatun puolelta saa edes tunnustaa! Mitäs siinä teet?

    Minun tapauksessani kyseessä on alakouluikäiset lapset, silloin, jos milloin asia pitäisi ruotia juurta jaksaen ja heti. Ja tällaisia asioita ei missään tapauksessa pidä karata muuttamalla koulua, vaan ne pitää selvittää siellä, missä ne ilmaantuvat, muuten niistä jää entistä suurempi arpi.

    Oman näkökulmansa antavat sitten kiusatun ja kiusaajan taustalle keskenään riitelevät perheet tai huoltajat, jotka riitelevät keskenään ja sitä kautta aiheuttavat reaktiot, joita heidän lapsensa peilaavat sitten omassa käytöksessään. Useinkaan itse lapsi ei tahallisesti toimi niin kuin toimii, vaan toiminnan takaa löytyy joko yritys herättää huomiota tai opittu käyttäytymismalli.

    Se, mitä yritän sanoa, on, että kaiken kaikkiaan kiusaamistapauksissa meidän tulisi aikuisina katsoa peiliin ja sitten vasta yrittää muuttaa lasten toimintaa, muuten ehkäisy- ja korjaustyö ei kanna hedelmää.

    VastaaPoista
  4. Hyvä Mari,

    koulukiusaamisen tutkimisen tai estämisen tekee ongelmalliseksi se, että kiusatut lapset vaikenevat. He kertovat monesti vasta aikuisena siitä, että heitä kiusattiin.

    Koulukiusaamista on kaikkialla. Vaikka sana 'koulukiusaaminen' on uusi, asia itsessään ei ole uutta.

    Mieleen tulee, mitä C.S. Lewis (1898-1962) kirjoitti lapsuudestaan tai oikeammin kouluvuosistaan. Hänelle oli ainakin onni päästä julmasta kouluympäristöstä yksityisopettajan oppilaaksi.

    Hän sanoi, että lapset sulkeutuvat kuin simpukka ja kärsivät hiljaa.

    Minun mielestäni voi vaihtaa koulua, joa kärsii kiusaamisesta. Lasten ei tarvitse osoittaa sankarillisuutta. :)

    VastaaPoista